Koira, kuten muutkin lemmikit ja kotieläimet, ovat mitä parhainta seuraa ihmisille. Sen vuoksi tahdomme hoitaa ja huolehtia lemmikeistämme mahdollisimman hyvin. Etenkin koirien hyvinvointiin ei riitä pelkästään ruokkiminen sekä satunnainen korvan takaa rapsutus, vaan lemmikkiinsä sitoutunut omistaja tahtoo saada koiralleen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tunteen.

Koiranhoitovälineet antavat mahdollisuuden huolehtia koiran ulkoisesta hyvinvoinnista. Niiden avulla koiran turkinhuolto, kynsien leikkuu, hampaidenhoito sekä siisteys onnistuvat parhaiten. Eri koiraroduilla on toisistaan poikkeavia hoitotarpeita, joten koiran omistajan tai itselleen koiraa haaveilevan kannattaa tutustua hyvin oman rotunsa hoitotoimenpiteisiin.

Koiran turkin harjaaminen sekä trimmaus

Koiran turkki voi olla niin pitkä- kuin lyhytkarvainenkin. Turkin karva voi olla suoraa, kiharaa, karkeaa tai sileää. Yhteistä kaikille koiraroduille kuitenkin on, että turkin ja ihon huolellinen hoitaminen on koiran hyvinvoinnin kannalta tärkeää. Kaikki koirat tarvitsevat vähintään perusteellisen harjaamisen säännöllisin väliajoin.

Lyhytkarvaisetkin koirat kaipaavat harjaamista etenkin karvanlähtöaikoina, mikä vähentää merkittävästi karvojen irtoamista huoneistoon. Koiran harjaaminen kannattaa aloittaa jo aivan pentuna käyttäen pehmeää, lempeästi harjaavaa harjaa tai karstaa. Tällöin koira oppii jo pienestä pitäen kivuttoman harjaamisen osaksi elämäänsä. Erinomainen harja koiralle onkin Trixie-kaksipuoleinen lemmikin harja, jolla voi aloittaa jo pentukoiran kanssa turkinhuolto kokeilut.

Pitkäkarvainen koira tarvitsee monipuolisempaa turkinhuoltoa verrattuna lyhytkarvaiseen koiraan. Sen turkkia tulee huoltaa tarkemmin, sillä pitkät karvat saattavat takkuuntua ja pahimmissa tapauksissa aivan huovuttua, mikä tarkoittaa koiran iholle ongelmia. Takkuuntuneen turkin selvittelyyn on hyvä ottaa avuksi koiran hoitoaineita, jotta turkki olisi helpommin harjattavissa.

Trimmaamisen tarkoitus on edistää koiran hyvinvointia sekä tuoda esiin rodun ominaisuuksia. Koiran hoitopöytä on mainio paikka hoitaa koiran turkkia. Pöydän laitaan on mahdollista kiinnittää erillinen trimmausvälineteline, jossa koiratrimmeri, turkinkuivaaja, kynsisakset sekä muut koiranhoitotuotteet pysyvät hyvin tallessa ja ovat helposti käyttöön otettavissa.

Punkin poisto koiralta

Nykyään koirilla tavataan runsaasti punkkeja ympäri Suomea. Jokaisen koiranomistajan tulisi huolehtia päivittäin punkkitarkistus sekä niiden irrottaminen koiran hyvinvoinnin vuoksi. Punkin poistaminen koirasta ei ole vaikeaa, jos välineet ovat kunnossa. Koiralle kannattaa hankkia oma punkkirauta tai punkkipihdit.

Näin suoritat punkinpoiston koirasta:

  1. Avaa koiran turkkia punkin ympäriltä, niin että voit tarttua punkkia sen päästä.
  2. Apuna kannattaa käyttää punkkipihtejä, punkkilassoa tai muuta apuvälinettä.
  3. Punkkia ei saa puristaa poistettaessa. Kun saat punkin päästä tukevan otteen, nosta koko punkki suoraan irti koiran ihosta.
  4. Tarkista, että koko punkki on irronnut ja puhdista puremakohta tarvittaessa antiseptisellä puhdistusaineella.
  5. Palkitse reippaasti toimenpiteessä käyttäytynyt koira jollakin mukavalla palkitsemisherkulla tai koiraa viihdyttävällä koiranlelulla.

Koirasta haaveilevat sekä koiran omistajat löytävät helposti tiensä Kärkkäisen verkkokaupan laajaan koirien tarvikkeiden valikoimaan. Koiran hoitotarvikkeet tarjoavat sileää turkkia ja huoliteltua ulkonäköä parhaalle ystävällesi, koiralle.