Vielä 1970-luvulla Suomen kansa hiihti bambusta sekä nahasta valmistettujen sauvojen avulla. Puu sekä vaneri olivat yleisesti käytössä olevia materiaaleja suksissa sekä sauvoissa. Menestyksekkäästi moni hiihtäjä kuitenkin ponnisti aivan maailman huipulle saakka, vaikka välineet olivatkin nykyisen mittapuun mukaan surkeat. Hiljalleen puumateriaalit väistyivät suksien sekä sauvojen valmistamisesta ja korvautuivat kestävimmillä materiaaleilla.

Hiihtäminen nykyisillä varusteilla on mukavaa ja matka taittuu nopeasti. Kivasti luistavat sukset sekä itselle sopivat monot ovat hyvän hiihtoharrastuksen perusta, mutta myös hyvät hiihtosauvat tuovat mukavuutta sekä tehoa hiihtämiseen. 

Valitse hyvät sauvat

Hiihtosauvat ovat merkittävä apu mielekkääseen hiihtämiseen. Sen ovat myös eri valmistajat huomanneet. Hiihtosauvoja valmistavat pääsääntöisesti Exel, One Way, Rex sekä Skigo. Runsas ja monipuolinen valikoima erilaisia sauvoja takaa sen, että kaiken tasoiset hiihtäjät löytävät varmasti sopivat sauvat.

Exel sauvat ovat avittaneet useaa suomalaista hiihtäjää kirimään maaliviivan yli voittajana. Kestävänä merkkinä Exelin sauvoihin luottavat myös monet hiihtoa harrastavat suomalaiset. 100 prosenttisesti tai osittain hiilikuidusta valmistetut sauvat antavat jämäkän tuen hiihtäjälle.

Laadukkaat sauvat auttavat hiihdossa vauhdin säätämiseen sekä antavat maata vasten sopivan tuen. Sauvan tulee olla hiukan joustava, mutta samalla myös sen verran jämäkkä, että hiihtäjä voi korjata tasapainoaan sauvan avulla. Myös sauvan sompa, eli sauvan maahan ottava osa auttaa hiihtäjää saamaan tarvittavan tuen ja voiman liikkeeseensä. Sompa on nykyään polyeteenimuovivalua, joihin piikkiosa on integroitu.

Suomalaisen One Wayn sauvoja arvostetaan myös laajassa mittakaavassa pitkin maailmaa. Sauvojen keveys ja kestävyys ovat avainasemassa etenkin kilpahiihdossa. Huono sauva sotkee hiihdon rytmiä ja jää jälkeen, kun taas hyvä sauva on helppo palauttaa eteen. Siksipä myös aloittelijan kannattaa valita suhteellisen kevyt sauva.

Sopiva hiihtosauvan pituus

Hiihtosauvojen pituus askarruttaa usein sauvojen ostajaa. Sauvojen pituus perinteisen hiihdossa lasketaan oma pituus kerrottuna 0.85. Tällöin saadaan hiukan olkapäiden alle tuleva sauvan pituus. Perinteiseen hiihtoon tämän mittaisella sauvalla saadaan maksimaalisen voimakas työntövoima.

Vapaantyylin- eli luisteluhiihdon sauvojen pituus on hiukan pidempi. Luisteluhiihdossa sauvan pituus saa olla 0.90 kertaa hiihtäjän pituus. Sauvojen pituudessa kannattaa huomioida myös ruumiinrakenne sekä voimankäyttö. Voimakkaan ylävartalon omaavan hiihtäjän sauvat saavat olla valittuna hiukan yläkanttiin.

Lapselle sopiva sauvan pituus katsotaan menevän saman kaavan mukaan, mitä aikuisilla. Sopivan mittaiset sauvat auttavat hiihtämään oppimisessa ja tekevät hiihtämisestä mukavaa. Lapsen sauvojen pituuteen ei kannata varata paljoa kasvuvaraa, sillä edulliset sauvat on helppo vaihtaa pidempiin, kun ne käyvät liian lyhyiksi.

Riemukkaille koko perheen hiihtolenkeille Kärkkäisen verkkokauppa tarjoaa monipuolisen valikoiman sauvoja. Sauvat sopivat niin vasta-alkajille, kuin jo edistyneimmillekin alan harrastajille.