Sykemittari korvaa perinteisen rannekellon suomalaisten ranteissa. Muutamia vuosikymmeniä sitten jokaisella meistä oli rannekello, josta ajankulua pystyi seuraamaan. Hiljalleen yleistyneet matkapuhelimet vähensivät rannekellon tarvetta, sillä puhelimesta ajan näkee mukavasti. Rannekellon paikalle ranteeseen soveltuu erinomaisesti älykello, aktiivisuusmittari, sykemittari tai fitnesskello, joissa toki on ajannäyttöominaisuus muistona perinteisestä rannekellosta.

Sykemittari on hyvin pitkälle hyvinvointiasi mittaava laite. Se pitää huolta sinusta niin aktiivisuuden kuin levonkin osalta. Sykemittarin monipuoliset ohjelmat mahdollistavat monen eri elämän osa-alueen seuraamisen helposti puhelimen tai tietokoneen sovelluksista. Sykemittarin avulla on helppo seurata omaa edistymistä esimerkiksi tavoitteellisessa treenaamisessa.

Miten valitsen itselleni sopivan sykemittarin?

Aktiivisuusranneke kevyempään seurantaan

Aktiivisuusranneke on erinomainen aktiivisuuden seurantalaite, joka mittaa päivittäisen liikunnan ja aktiivisuuden määrää. Kehittyneimmät aktiivisuusrannekkeet seuraavat myös unen laatua sekä määrää, joten sen avulla voi helposti tarkistaa omien elintapojensa suunnan. Esimerkiksi monet painonpudottajat sekä liikkumisen vasta-alkajat pitävät aktiivisuusrannekkeen toimintoja riittävinä.

Joissakin aktiivisuusrannekkeissa on mahdollisuus liittää sykevyö mittaamaan harjoitusten aikaista sykettä. Tällöin liikunnan aktiivisuuden mittaaminen on tarkempaa, mitä pelkän rannekkeen avulla. Aktiivisuusrannekkeen keräämä data on helppo siirtää puhelimen sovellukseen.

Tavallinen sykemittari

Aktiivisuusranneketta monipuolisempi sykemittari sopii mainiosti tavoitteelliselle liikkujalle. Sykemittariin voidaan asettaa omat tiedot tarkkaan, jonka avulla treenaamisen tasoa sekä edistymistä voidaan seurata tarkasti. Suomalainen sykemittari Polar M430 on tavoitteellisen treenaajan sopiva kumppani, joka on niin sanottu rannesykemittari. Tämä tarkoittaa sitä, että erillistä sykevyötä ei tarvitse käyttää, vaan laite mittaa ranteesta sykkeen.

Myös Garmin sykemittareista löytyy edullisia sekä monipuolisia vaihtoehtoja urheilijan ranteeseen. Garmin Forerunner 45S GPS-mittari on juoksuharrastajan erinomainen apulainen, sillä sen monipuoliset ohjelmat takaavat kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin seuraamisen. Sykemittari helpottaa urheilijan arkea huomattavasti, sillä se muistuttaa myös liiallisesta rastiuksesta. Yöunien tarkka seuranta saa monet sykemittaria käyttävät huomaamaan niiden tärkeyden myös treenaamisen suhteen.

Arvokkaampi, monipuolinen sykemittari

Huippuluokan sykemittarit sisältävät usein kaikki aktiiviliikkujille tarjolla olevat ominaisuudet. Näiden sykemittareiden sisältö on usein myös muokattavissa sen mukaan, mitä lajia käyttäjä harrastaa. Ne mittaavat myös harjoitusten jälkeisiä elintoimintoja sekä palautumisen rytmiä, joten käyttäjällä on käsissään todellinen tietopankki oman kunnon kehittymisestä.

Huippuunsa suunnitellut sykemittarit soveltuvat aktiiviliikkujille sekä urheilijoille, joilla on selvät tavoitteet. Moni peruskäyttäjä valitsee myös edistyneemmän huippumittarin, sillä useimmista sykemittareiden ominaisuuksista on hyötyä myös aivan perusliikkujille.

Kärkkäisen verkkokauppa on tunnetusti urheilijan unelmakauppa, sillä sieltä löytyvät niin perinteiset, tutut tuotteet kuin myös urheilun huippu-uutuudet. Olitpa vasta aloittelemassa kuntopolkujen kiertämistä tai jo vanha konkari, hanki monipuolinen sykemittari laajasta valikoimastamme.