Kodin viihde-elektroniikkaan kuten televisioon, tietokoneeseen ja digisoittimeen, kuuluu tavaton määrä erilaisia kaapeleita ja johtoja erinäköisillä päillä. Mitä nämä kaikki kaapelit merkitsevät? Lue vinkit tästä.

Kaapeleiden ja johtojen villi viidakko hämmentää. Kuinka saada kuva näkymään omasta televisiosta tai millä johdolla kuvien siirtäminen kamerasta koneeseen onnistuu? Ensimmäiseksi kannattaa kääntää katseensa oman laitteen taakse tai sivuun. Aukon koosta voi päätellä, millainen johto kuhunkin koloon kuuluu. Esimerkiksi Scart-liitin on niin suuri, ettei sitä vahingossakaan sekoita litteään USB-kaapeliin. Usein myös laitteen liitännän yläpuolelle on merkitty, mikä kaapeli mihinkin sopii.

1. HDMI

Digitaalisen äänen ja kuvan siirtoon tarkoitettu kaapeli. Se on yleinen televisioissa, pelikonsoleissa ja digisovittimissa.

2. USB

Yleinen liitäntä esimerkiksi tietokoneissa. Kuten HDMI, myös USB siirtää sekä kuvaa että ääntä. USB:n avulla pystytään siirtämään informaatiota tietokoneelle esimerkiksi digisoittimesta. Tulostin ja skanneri kytketään tietokoneeseen USB-kaapelilla. USB-liittimiä on saatavilla erikokoisina. Tarkista aina ensin, millainen USB-kaapeli omaan laitteeseesi sopii.

3. Scart

Scart-liittimellä kytketään televisio esimerkiksi digiboksiin tai DVD-soittimeen. Scart-liitin on muihin johtoihin verrattuna paksu, ja liittimen pää on suhteellisen isokokoinen. Scartjakajalla saa television yhdistymään muihin, Scart-liitännän vaativiin laitteisiin.

4. RCA

RCA-kaapeleita käytetään video- ja audiolaitteissa, kuten stereoissa. RCA-liittimen pää on pyöreä ja värikoodattu, keskellä on tappi.

5. Adapterit

Adapteri on yleisnimitys liittimelle tai sovittimille jolla mahdollistetaan erityyppisten laitteiden yhteensopivuus. Adapteria käytetään kahden laitteen välillä, silloin kun ne eivät tavalliseen tapaan tue toisiaan.

6. Modeemi

Modeemi-kaapelia käytetään tietokoneen liittämiseksi puhelinverkkoon. Näin saadaan kone yhdistettyä internettiin.

7. BNC

BNC-liitintä käytetään suurtaajuisten signaalien siirtoon käytettävien koaksiaalikaapelien nopeaan liittämiseen eri laitteisiin. Tällaisia ovat esimerkiksi monitorit ja valvontalaitteet.

8. S/PDIF

Optinen kaapeli, jota käytetään muun muassa CD- tai DVD-soittimen ja vahvistimen välillä. S/PDIF-signaali etenee kupari- tai valokaapelissa.

9. Antennikaapelit

Antennikaapelilla liitetään antennirasia television sekä digisovittimen. 

10. Virtakaapelit ja liittimet

Virtakaapelit kytkevät laitteen sähköverkkoon. Verkkoliitännällä tietokone kytketään kotiverkkoon ja internetiin. Tietokoneissa ja monissa televisioissa on liitännät kaiuttimille, headsetille ja mikrofonille. Ne on usein merkitty niitä kuvaavilla symboleilla ja väreillä: punainen mikrofonille ja vihreä kuulokkeille. Laitteet liitetään tavallisesti 3,5 mm:n kaapelilla, miniplugilla.

Kaapelit omiin laitteisiisi löydät nopeasti ja varmasti Kärkkäisen verkkokaupan laajan valikoiman kautta.