Kärkkäisen valikoimista löydät kaiken joulukodin ja joulun tunnelman rakentamiseen.

Joulusiivouksia ja -leipomuksia on hyvä tehdä pitkin joulukuuta. Samoin joulun ruokavalmisteluja.

La 30.11.

Talvisodan alkamisen muistopäivä. Sytytetään kynttilät veteraaneille kiitokseksi.

Pikkujouluun glögiä ja pipareita. Leivotaan suolainen savulohipiirakka pikkujouluillan ruokaisaksi suolapalaksi.

Koristellaan puutarhan ja terassin puut ja pensaat jouluisilla valoköynnöksillä ja lyhdyillä.

Su 1.12.

Ensimmäinen adventtikynttilä syttyy.

Laitetaan adventtikranssi ulko-oven koristeeksi.

Nyt saa avata joulukalenterin ensimmäisen luukun. Myös perheen lemmikkieläimet haluavat oman joulukalenterin!

Pe 6.12.

Itsenäisyyspäivä.

Lippu salkoon. Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati järjestetään tänä vuonna Tampereella.

Itsenäisyyden kynttilät illalla ikkunalle. Finlandia soimaan.

Su 8.12.

Toinen adventtikynttilä syttyy.

Jean Sibeliuksen eli suomalaisen musiikin päivä. Lippu salkoon. Jean Sibeliuksen päivä on ollut virallinen liputuspäivä vuodesta 2011 alkaen.

Sibeliuksen tunnetuimpia joululaulusävellyksiä ovat "En etsi valtaa loistoa" ja "On hanget korkeat nietokset".

(Jean Sibelius 8.12.1865 Hämeenlinna – 20.9.1957 Ainola, Järvenpää).

Ma 9.12.

Annan päivä. Vanha kansa leipoi Annan päivänä joululeivät.

Ke 11.12.

Joulukorttien viimeinen postituspäivä edullisemmalla 1,10 euron Kotimaan ikimerkillä.

Pe 13.12.

Lucian päivä.

Lucian päivää vietetään Pyhän Lucian muistoksi. Muistopäivä kuuluu alun perin katoliseen pyhimyskalenteriin, mutta nykyisin sitä vietetään ennen kaikkea ruotsinkielisessä kulttuurissa. Perinteeseen kuuluu Lucia-neito, joka on pukeutunut valkoisiin vaatteisiin, punaiseen vyöhön ja kynttiläkruunuun ja pitää kädessään kynttilää. Ajatuksena on, että Lucia tuo valoa talven pimeyteen.

Perinteisesti Lucian päivänä on tarjottu sahramilla maustettuja, rusinoilla koristeltuja pullia.

Su 15.12.

Kolmas adventtikynttilä syttyy.

Nautitaan joulukonserteista.

La 21.12.

Tuomaan päivä.

”Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi.” Vanhojen lakien mukaan joulurauha kesti 20 päivää ja päättyi siten Nuutin päivänä eli 13. tammikuuta.

Haetaan ja koristellaan joulukuusi. Ripustetaan olkihimmeli kattoon ja laitetaanTuomaanristipöydälle koristeeksi. Laitetaan joulun kukka-asetelmat kuntoon.

Su 22.12.

Neljäs adventtikynttilä syttyy.

Talvipäivän seisaus.

Ma 23.12.

Aatonaatto.

Tehdään viimeiset jouluruokavalmistelut ja ostokset. Huolehditaan jouluiset saunatuoksut joulusaunaa sulostuttamaan.

Viedään läheisimpien ystävien joulutervehdykset. Muut on huolehdittu jo aikaisemmin.

Ti 24.12.

Jouluaatto.

Herätään aikaisin aamulla ja keitetään joulupuuro. Muistetaan manteli ja mantelin saajalle pikkulahja. Kerrotaan, että presidentti Svinhufvud pyysi nakkaamaan puurokattilaan kourallisen manteleita, jotta kaikille puuronsyöjille varmasti riittäisi onnea.

Joululyhteet linnuille.

Käydään sytyttämässä kynttilät läheisten haudoilla.

Kello 12 Suomen Turku julistaa joulurauhan.

Joulusauna.

Jouluateria.

Joulupukki tulee.

Ke 25.12

Joulupäivä.

"Kello löi jo viisi, lapset herätkää." Joulukirkkoon!

Loppupäivä ollaan rauhallisesti kotona ja nautitaan joululahjoista.

Ke 26.12.

Tapaninpäivä.

Riemun ja vierailujen päivä. Tehdään pitkä kävelyretki jouluisessa luonnossa. Käydään kylässä sukulaisten luona.