Miehen lompakolta vaaditaan paljon: sen tulisi olla tilava, mutta samalla käytännöllinen, jotta se mahtuisi ongelmitta housun taskuun tai takin sisään. Lompakon tulisi myös olla tyylikäs tai sopia miehen persoonaan. Kestävä ja ajaton valinta on klassinen nahkalompakko.

Kortille ja käteiselle

Lompakon paksuus kertoo hyvin vähän omistajansa varallisuudesta, rahaliikenne kun hoituu nykyisin pääasiassa erilaisilla maksukorteilla. Kevyt korttilompakko tai pelkkä korttikotelo onkin näppärä vaihtoehto esimerkiksi matkoille tai ravintolaan. Korttikotelo sujahtaa huomaamattomasti myös ohuiden vaatteiden taskuihin.

Täysin korttien varaan ei kuitenkaan kannata heittäytyä. Arkikäytössä lompakossa on oltava tilaa myös paperisille kuiteille, pysäköintilipuille, narikkalapuille muille tarvittaville tositteille. Maksukorttien lisäksi lompakko täyttyy myös harvemmin tarvittavista, mutta välttämättömistä korteista, kuten kela-, kirjasto-, kanta-asiakas- ja muista etukorteista. Perheellisten miesten lompakkoon täytyy usein mahtua myös jälkikasvun henkilökortit ja kupongit.

Vaikka kauppa-asiointi ja muut maksut hoituvatkin pääasiassa pankkikortilla, on käteinenkin tarpeen vielä useissa paikoissa. Pikkuputiikit, kirpputorit, myyjäiset, arvonnat ja keräykset pyörivät pitkälti käteisen voimin. Käteismaksulla voi useissa paikoissa myös tinkiä hinnasta, tehdä varauksia ja hoitaa nopeat kaupat. Käteisen nostaminen on myös hyvä tapa seurata omaa rahankäyttöä. Käteisellä voi myös konkretisoida rahankäyttöä lapsille. Jos tarvitset käteistä usein, valitse lompakko kolikkotaskulla, muuten pikkurahat päätyvät hankaamaan taskun pohjalle.

Materiaali ratkasee

Nahka on kestävä ja hyvännäköinen valinta lompakon materiaaliksi. Nahka säilyy huollettuna vuosikymmeniä, eikä se hätkähdä lämpötilaeroja tai kosteutta. Nahka on klassinen ja aina tyylikäs vaihtoehto ilman ylimääräistä keikarointia. Musta nahkalompakko on ajaton valinta mutta ruskea mokka erottuu edukseen. Tekstuurin ja värin lisäksi pohdi myös käytännön tarpeitasi. Kuinka paljon tilaa jää seteleille? Tarvitsetko taskun pikkukolikoille? Onko korteille tarpeeksi tilaa vai säilytätkö niitä enimmäkseen erillisessä korttikotelossa? Lompakko kulkee aina mukanasi, joten huomioi myös sen tilavuus.

Suojaa korttisi turvallisesti

Uusissa pankkikorteissa on mukana pieniä ostoksia helpottava etälukutoiminto. Toiminnolla voit maksaa alle 25 euron ostoksia ilman tunnusluvun näpyttelyä. Kätevällä ominaisuudella on myös varjopuolensa – etälukutoimintoa hyödyntävät myös rikolliset. Etälukusuojattu lompakko tai korttikotelo pitää maksukorttisi turvassa. RFID-tekniikkaan perustuva suojaus ei päästä rikollisten skimmauslaitetta lukemaan korttiasi. Etälukusojaus tuo turvaa ulkomaanreissuilla, mutta myös kotimaassa, kauppajonossa, ruuhkabussissa tai likuportaissa. RFID-tekniikalla suojattuja korttikoteloita voi ostaa myös erikseen.

Miesten lompakot ja korttikotelot tilaat vaivatta Kärkkäisen verkkokaupan kautta.