Kun energia loppuu, eksymisen riski kasvaa

Vaeltaessa ruokarytmi on hyvä pitää säännöllisenä, jotta verensokeri ei pääse liian alas. Kun kehosta loppuu energia, riski eksyä kasvaa, samoin huolimattomuus leiritouhuissa. Myös mieliala laskee energiatason mukana. Asiantuntijat neuvovat pakkaamaan vaellukselle evääksi runsaasti kaloreita sisältäviä, pitkäkestoisesti energiaa antavia ruoka-aineita.

Ruokaakin tärkeämpää on riittävä nesteen turvaaminen. Vesi on vaeltajan paras juoma. Kahvi ja tee eivät riitä turvaamaan nesteen saantia, sillä ne vain lisäävät nesteen poistumista kehosta. Suomessa luonnon vesistöissä on pääasiassa juomakelpoista vettä, mutta tarvittaessa vesi pitää puhdistaa esimerkiksi keittämällä. Merialueilla merivesi ei sovellu juotavaksi ja esimerkiksi melontavaellukselle joutuu ottamaan juoma- ja ruuanlaittovedet mukaan.

Moni vaeltaja on hyötynyt ennen vaellukselle lähtöä tekemästään viikon verran kestävästä suolavesitankkauksesta. Suolavesitankkauksesta on ollut apua esimerkiksi suonenvetojen ennaltaehkäisyssä. Suolaksi sopivat kaikki käsittelemättömät suolat, esimerkiksi meri-, vuori- tai jokisuola. Hyppysellinen suolaa lasilliseen vettä ja näitä vesilasillisia vaikkapa viitisen päivässä.

Moni suosii nykyään luonnollisia rasvoja ja ottaa niitä mukaan myös vaellukselle, kuten esimerkiksi kirkastettua voita eli gheetä ja kookosöljyä. Ne myös säilyvät hyvin, esimerkiksi Intiassa perinteisesti suosittu kirkastettu voi, ghee, kestää sikäläisessä huoneenlämmössä vähintään vuoden. Kookosöljy sopii sekä ravinnoksi että kesävaelluksilla aurinkovoiteeksi ja myös ruhjeiden ja hiertymien hoitoon. Haavojen hoitajana luontotietoisilla vaeltajilla on nykyään mukana nestemäistä propolis-valmistetta, se helpottaa myös hammas- ja korvasärkyä. Oluthiiva on erinomainen tuote, se korjaa B-vitamiinin puutoksesta johtuvan huulen halkeamisen. Valkosipuli on oivallinen virusten ja bakteerien nujertaja.

Ruhjeiden ja haavojen hoitoon lääkkeitä löytyy myös vaellusreitin varrelta. Erinomaisia ovat esimerkiksi siankärsämö, piharatamo ja horsma ulkoisesti haavan tai ruhjeen päälle käytettyinä. Mikäli kärsii virtsatievaivoista, vaellusreitin varrelta voi nappaista muutaman koivunlehden ja hauduttaa niistä laimeaa teetä ja juoda sitä päivittäin mukillisen. Virtsatieongelmista kärsivän on hyvä ottaa mukaansa kuivattua karpaloa.

Energiapussi

Voit tehdä vaellukselle mukaan energiapussin, ja koota sinne erilaisia pähkinöitä, rusinoita ja muita kuivattuja hedelmiä, esimerkiksi taateleita. Piristykseksi voit laittaa muutaman salmiakin.

Pähkinöissä ja kuivatuissa hedelmissä on paljon energiaa, tämä auttaa jaksamaan pitkäkestoisissa suorituksissa. Pähkinöistä saa hyviä rasvahappoja, kuivatuissa hedelmissä on runsaasti kivennäisaineita.