Kirjojen maailma on laaja ja kiehtova. Kirjojen historia on pitkä. Ennen kirjoitustaidon kehittämistä tarinat ja sadut kulkivat perimätietona sukupolvelta toiselle.

Johannes Gutenberg perusti ensimmäisen kirjapainon 1400-luvulla. Kukaan ei tiedä tarkkaa lukua siitä, kuinka monta kirjaa maailmassa oikeasti on. Lukua voi vain arvailla. Kerrotaan, että kirjoja painetaan joka vuosi noin kolme miljardia kappaletta. Kansalliskirjasto tallentaa Suomessa kaikki painotuotteet ja tallenteet. Siellä on arviolta yli 3,5 miljoonaa kirjaa.

Ennen 1900-luvun alkua suomalaisissa kodeissa ei ollut juurikaan kirjoja, korkeintaan raamattu ja virsikirja. Nykyään lähes jokaisen kotoa löytyy edes muutama kirja.

Kirja tukee mielikuvitusta

Kirjat vievät niin aikuisen kuin lapsen mukanaan uusiin paikkoihin ja seikkailuihin. Yhä edelleen kirjoja luetaan, vaikka niiden rinnalle ovat tulleet elokuvat ja äänikirjat. Kirja on hyvä lahja tai tuliainen ystävälle. Meidän jokaisen tulisi kannustaa lapsia ja nuoria lukemaan, sillä älylaitteet vievät yhä enemmän aikaa lasten ja nuorten vapaa-ajasta.

Kirjoja löytyy moneen eri makuun, ja niitä voidaan jaotella useisiin eri kategorioihin. Kirjat julkisuuden henkilöistä eli elämäkerrat ja muistelmat ovat pinnalla nyt, ja niitä luetaan paljon. Vastapainoksi fiktiiviset fantasia- ja scifikirjat ovat varsinkin nuorten ja nuorten aikuisten kesken tykättyä kirjallisuutta.

Elokuva, äänikirja vai kirja

Parhaat kirjat -listoja tehdään paljon, sekä TOP10- tai TOP100-listoja. Suuren suosion saaneet kirjailijat ovat saaneet faneja, jotka seuraavat ja odottavat innolla seuraavia julkaisuja. Suosituista kirjoista ja kirjasarjoista tehdään myös elokuvia. Monien mielestä elokuva ei kuitenkaan koskaan päästä katsojaa niin lähelle tapahtumia kuin kirja päästää lukijansa.

Elokuvat ja äänikirjat ovat varmasti vähentäneet kirjojen lukijoita, mutta edelleen suuri joukko ihmisiä lukee aktiivisesti. Kirjastot tukevat ja kannustavat ihmisiä lukemaan. Jo koulussa oppilaat saavat kirjastotunteja ja pääsevät lainaamaan kirjoja kotiin.

Kirjojen lukeminen onkin kehittävää, ja siihen halutaan kannustaa heti alaluokilta lähtien. Kirjoja lukiessaan ihminen rauhoittuu, ja lukeminen on myös todella hyvää vastapainoa älylaitteille.

Kannustetaan lapsia lukemaan oikeita kirjoja

Lastenkirjat antavat mielikuvitukselle siivet. Lastenkirjoja löytyy kaikenikäisille, aina vauvakirjoista lähtien. Erilaiset satuhahmot seikkailevat kirjojen sivuilla, ja kuvitus onkin iso osa kirjaa. Kirjat tarjoavatkin hyviä yhdessäolon hetkiä aikuisille ja lapsille. Iltasadut ovat varmasti yhä monien kotona se päivän viimeinen yhteinen hetki vanhempien ja lasten välillä.

Askartelukirjat ovat saaneet suuren suosion niin lasten kuin aikuisten keskuudessa. Niissä on ihania ohjeita askarteluun. Askartelukirja on hyvä lahja käsitöitä ja askartelua harrastavalle. Askartelukirjoja on suuri valikoima, ja niitä on julkaistu lukuisia kappaleita. Joko sinä olet tutustunut esimerkiksi Tanhupallon askartelukirjaan?

Kaikki kirjat, niin aikuisille kuin lapsille, löydät helposti Kärkkäisen verkkokaupasta.