Tässä Kärkkäisen asiakaslehdessä tutustumme Kärkkäisen tavaratalojen ja verkkokaupan

Metsästyskortin lunastaa Suomessa vuosittain noin 300 000 ihmistä. Viime vuosina metsästäjien määrä on ollut Suomessa koko ajan kasvussa, ja myös naisten kiinnostus metsästystä kohtaan on lisääntynyt. Naismetsästäjiä arvellaan Suomessa olevan noin 20 000. Väkilukuun suhteutettuna Suomessa on eniten metsästyksen harrastajia Euroopassa.

On huomattava, että riistanhoidolla on tärkeä rooli myös liikenneturvallisuuden parantamisessa. Riistakamerat ovat nykyisin merkittävässä roolissa osana toimivaa metsästystä ja riistanhoitoa. Riistanruokintaa jokainen voi harrastaa, riippumatta siitä, metsästääkö. Mutta aina maanomistajan luvalla. Riistan ruokintaa varten Kärkkäisellä on esimerkiksi suolakiviä, riistaherneitä ja -maissia sekä ruokintaa tarvittavia automaatteja.

Metsästysharrastus eri maissa kantaa mukanaan merkittävää kulttuurihistoriaa, sen ohella, että metsästyksen historia ja nykyisyys tarjoaa laaja-alaista tietoa luonnon tilasta sekä yhteiskunnan kulloisesta kehitysvaiheesta. Kiinnostusta tällaiseen tietoon on, siitä kertoo metsästysmatkailun suosion kasvu sekä Suomessa että ulkomailla. Kärkkäisen valikoimissa on myös tarvikkeet eksoottisissa kohteissa metsästämiseen.

Suomen kulttuurihistoriassa ehkä syvällisemmin luontoon suhtautuva metsästäjä on kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi. Kivelle metsäsuhde oli paitsi temaattisesti innoittava, myös arkirealistinen. Metsästäminen oli Kivelle ajoittain toinen ammatti. Joka tapauksessa merkittävä helpottaja rahapulassa ja nälässä. Kiven metsästystaidot näkyvät myös hänen teksteissään. Metsän eläimistä karhu oli Kivelle ykkönen. Karhunkaadosta on Seitsemässä veljeksessä useitakin kuvauksia. Susiakin Seitsemässä veljeksessä pyydetään, ja muissa kiven teksteissä ilveksiä ja ahmoja. Hirviä ei, siitä syystä, että Kiven aikana hirvet olivat lähes kadonneet Suomesta.

Metsän innoittama ja riistan rakastaja oli myös kansallissäveltäjämme Jean Sibelius, jonka suurinta herkkua oli Ainolan uskollisen keittäjän Helmi Vainikaisen valmistamat lintupaistit punaviinikastikkeen kera. Kärkkäisen kirjaosastoilla on runsaasti luontoa ja luontoharrastuksia käsittelevää kirjallisuutta sekä keittokirjoja kalan ja riistan jalostamiseksi suussa sulaviksi herkuiksi.

Luontoharrastuksilla teemme kunniaa satavuotiaan Suomen uljaalle luonnolle.

Reetta Reinman