Terävä, sopiva käteen ja sopiva kulloinkin kyseessä olevan riistan käsittelyyn. Näin kiteyttääMarttiininmyyntipäällikkö Pekka Airola hyvän metsästyspuukon ominaisuudet.

Metsästyspuukkoja Marttiini kehittää kuunnellen tarkasti metsästäjien palautetta.

– Yleensä riista verestetään jasuolistetaanheti metsällä, siksi puukolta vaaditaan huippuominaisuuksia ääriolosuhteissa, sanoo Airola.

Pitkään Marttiini valmisti ainoastaan puukahvaisia metsästyspuukkoja.

– Nykyään valikoimissamme on myös synteettisiä, kumikahvaisia metsästyspuukkoja. Metsällä niistä saa paremmin otteen ja kumikahvainen puukko on myös helpompi pestä, toteaa Airola.

Metsästyspuukon , vallankin avauspuukon, terän kaari on aina jonkinlainen kompromissi, jokaisen riistalajin - hirvieläin, lintu ja pienpeto - avauksessa puukolta tarvitaan enemmän juuri jotain tiettyä ominaisuutta, yhteen puukkoon yhdistettynä niistä tulee aina kompromissi.

Airolan mukaan timanttiteroitin on erinomainen kaikille terälaaduille.

– Toki vanha, kunnon pyöritettävä vesitahkoteroitin toimii aina.

Rovaniemellä toimivaMarttiininpuukkotehdas täyttää ensi vuonna 90 vuotta. SodankylässäKieringinkylässä vuonna 1893 syntynyt seppä Janne Marttiini perusti vuonna 1928 J.MarttiininPuukkotehdas Oy:n Rovaniemelle.

Janne Marttiini oli päättänyt luoda käyttöesineitä, joiden suunnittelun lähtökohtana olivat käyttäjien tarpeet, korkea laatu ja tuotteiden toimivuus äärimmäisissä olosuhteissa. Totuus, kunnia ja nöyryys olivat kolme tärkeää sanaa, joita Janne Marttiini piti elämänohjeenaan.

– JanneMarttiininarvot, työmoraali ja perinteiset materiaalit: kotimainen puu, nahka sekä poronsarviluu ovat meille kunnia-asia. Olemme onnistuneet yhdistämään perinteiset ja modernit materiaalit hienosti toimivaksi vuoropuheluksi, Airola iloitsee.

Tätä nykyä edelleen Rovaniemellä toimiva Marttiini Oy työllistää Suomessa noin 60 henkilöä. Lisäksi yritys käyttää jonkin verran ostopalveluja esimerkiksi suunnittelussa ja teollisessa muotoilussa. Vuonna 2005Marttiininperhe myi koko Marttiini Oy:n osakekannan RapalaVMC-konsernille.

– Se, että tulimme osaksi kansainvälistä Rapala-konsernia, on osaltaan merkittävästi vauhdittanut tuotteidemme vientimarkkinoita, sanoo myyntipäällikkö Airola.

Metsästyspuukkojen lisäksi Marttiini valmistaa kalapuukkoja, eräpuukkoja ja keittiöveitsiä. Suomen satavuotisjuhlavuoden kunniaksiMarttiininvalikoimissa on juhlavuoden ajan Suomi 100 juhlapuukko.

Juhlapuukon visakoivuisen kahvan päätyhelaa koristaa Suomen lippu. Juhlapuukkoa valmistetaan kulta-, hopea ja pronssiheloin. Juhlapuukon terä on pronssi- ja hopeahelaisessa kromiterästä ja kultahelaisessa ruostumatontadamascusterästä. Tuppi on valkoista nahkaa erikoispainatuksella.Marttiininmyyntipäällikkö Pekka Airola kertoo, että Suomi 100 v juhlapuukko on kolmevuotisen suunnittelutyön hedelmä.