Superyellow-pipojen tarina sai alkunsa vuonna 2007 Taideteollisen korkeakoulun opiskelijaprojektina, kun kolme kurssikaverusta perusti yrityksen suosittujen pipojen ympärille. Superyellow-brändi syntyi lopputyönä.

– Superyellow´n nimellä haluttiin esiintuoda positiivista energisyyttä ja valoisuutta, kuten tuotteetkin ovat. Nimen haluttiin olevan kansainvälinen. Alusta alkaen yritykseni on suunnannut myös kansainvälisille markkinoille,omistaja Anna Ahlholm kertoo.

Tuotteiden suunnittelun ja materiaalivalintojen kautta Superyellow viestittää värikkyyttä, skandinaavista raikkautta sekä laadukkuutta. Tuotteiden valmistus tapahtuu pääosin Suomessa.

Superyellow´n unisex-pipot ja päähineet sopivat aktiiviseen elämään ja ja vapaa-aikaan naisille ja miehille. Myös lapsille löytyy oma mallisto.