Hyvä uni on elintärkeä ja sen etsijän ei tarvitse tehdä ihmeitä saavuttaakseen levollisen yön – riittää, kun perusasiat ovat kunnossa ja unelle luotu otollinen ympäristö. Familon suunnittelee tuotteensa levollista unta ja miellyttävää nukahtamista kunnioittaen.

Familonin vinkit hyviin uniin

Familon antaa nukkujalle hyvät vinkit virkistäviin uniin. Vinkkien lisäksi Familon tarjoaa unelmien vuodevaatteet makuuhuoneeseen. Vinkeistä kannattaa ottaa vaarin ja tarkistaa oman makuuhuoneen, sängyn ja petivaatteiden tilanne. Olisiko niitä aika päivittää? Hyviin uniin auttavat ainakin rauhoittavat iltarutiinit ja se, ettei tuntia ennen nukkumaan menoa enää tuijottele kännykän, tietokoneen tai television ruutua.

Hyvien unien saavuttamiseksi on tärkeää huomioida muutama muukin seikka. Ensinnäkin makuuhuoneen olisi hyvä olla rauhallinen, riittävän hämärä ja väreiltään ja tunnelmaltaan sellainen, joka helpottaa rentoutumista. Esimerkiksi värimaailma ja sisustus kannattaa valita hillityksi ja rauhoittavaksi. Samoin kaikki valaistus. Sänky kannattaa asettaa seinää vasten siten, että luonnonvalo tulee sille sivusta tai jalkopäästä. Sänkyä ei suositella asetettavan patterin tai ikkunan eteen. Miellyttävän makuuhuoneen ilma on happirikas ja muuta kotia hieman viileämpi.

Hyvä nukkuma-asento on sellainen, jossa nukkuja pystyy olemaan täysin rentona eikä mikään vartalonosa ole puristuksissa tai vääntyneenä huonosti.  Juuri omaan uneen sopiva tyyny ja peite varmistavat mahdollisimman hyvät yöunet. Ne tukevat oikealla tavalla, pitävät kehon hyvässä asennossa ja ovat vielä miellyttävät ihoa vasten.

Tyyny on oikean korkuinen, kun nukkuessa niska ja kaularanka ovat luonnollisen suorassa asennossa. Hyvä tyyny tukee päätä, niskaa ja kaularankaa unen aikana, ja koko keho rentoutuu lepoon. Laajassa Familon-tyynyvalikoimassa on tyynyjä kaikenkokoisille ja -tapaisille nukkujille. Myös lisätyynyt ovat hyvä keino kohentaa nukkuma-asentoaan mukavaksi. Familonin tyynyt ovat ilmavia, lämpöä sääteleviä, säädettäviä ja muotoutuvia.

Peitteen valintaan vaikuttavat yksilöllinen lämmöntarve ja toisaalta asunnon lämpötila. Keho haihduttaa kosteutta ja lämpöä koko yön ajan. Jos patjan ja peitteen väliin jäävä mikroilmasto ei toimi, keho alkaa hikoilla epämiellyttävästi. Korkealaatuiset ja helppohoitoiset Familon-peitteet sopivat kaikenlaisille nukkujille, niin vilukissoille kuin kuumakalleillekin. Vastustamattoman pehmeät peitteet ovat ylivoimaisen mukavia unikavereita.

Laadukkaat petivaatteet hengittävät, tuntuvat miellyttävältä ja haihduttavat hyvin kosteutta. Pese ja tuuleta tekstiilejä säännöllisesti. Riittävä vaihtoväli takaa nukkujalle makoisat ja hygieeniset unet. Huolehdin myös, että sängyt ja patjat ovat puhtaat ja raikkaat.

Kärkkäisen monipuolisesta kodintekstiilien valikoimasta löydät makoisiin uniin laadukkaat Familon-tyynyt, Familon-peitteet ja Familon-liinavaatteet.

 

 

Tyyny on oikean korkuinen, kun nukkuessa niska ja kaularanka ovat luonnollisen suorassa asennossa.

 

VAIHDA...

tyynyt 2 vuoden välein

peitot 4 vuoden välein

joustinsänky ja -patja max 10 vuoden välein

sijauspatja 4 vuoden välein.