Kaulahuivi on trendikäs asuste! Se ei ole sidottu mihinkään tiettyyn kauteen, vaan paksua kaulahuivia voi käyttää talvella ulkotakin kanssa, kesällä ohut huivi suojaa lempeässä ilta-auringossa. Erityisesti lapset ja nuoret ovat ihastuneet muodikkaaseen tuubihuiviin. Se pysyy päällä sitomattakin ja tarvittaessa tuubihuivi toimii päähineenä esimerkiksi pyöräilykypärän alla. Jos oikein kylmä vihmoo, paras asuste on kaulan alueen peittävä kauluri. 

Me suomalaiset olemme tottuneet kylmään – tai pikemminkin kylmän torjuntaan. Siksi erilaiset lämpimät vaatteet sekä luonnollisesti myös asusteet ovat kylmänä vuodenaikana hankintalistan kärjessä. Kärkkäisen kautta löydät ihanan pehmeät sekä lämpöiset kaulahuivit, tuubihuivit sekä kaulurit nopeasti, edulliseen hintaan!

Kaulahuivin voi sitoa kaulaan vaikka kuinka monella tavalla! 

Kaulahuivi tuo piristystä arkiseen asuun. Vaikka kaulahuivin sitomisen ei luulisi olevan kummoinenkaan homma, eri sidontatavat tuovat asuun erilaista vivahdetta. Rennosti roikkuva huivi sopii esimerkiksi avonaisen pikkutakin ja villapaidan kanssa. Kaksinkerroin vedetty ja lenkistä läpi kiristetty kaulahuivi tuo asuun asiallisuutta. Ylisuuri, monta kertaa pään ympäri kieputettu kaulahuivi taas viestii boheemista elämäntavasta ja oman tien kulkemisesta.

Kaulahuivin materiaaleissa on valinnanvaraa. Luonnonkuidusta valmistetut villa- ja puuvillahuivit tuntuvat ihoa vasten mukavilta, puhumattakaan ylellisestä kashmirista tai muista luksuskankaista. Muovisekoitteet, kuten polyesteri tuovat kankaaseen kuitenkin kestävyyttä sekä lujuutta.

Tuubihuivi on monipuolinen asuste

Tuubihuivia voi pitää kaulaliinan tapaan kaulalla. Isoimmat tuubihuivit toimivat sekä kaksinkerroin, että vain kerran pään ympäri vedettynä, ihan miten omaan asuun sopii. Sporttisemmat, tiukemmat tuubihuivit saa kaulan lisäksi kiristettyä kypärämyssyksi päähän. Ne sopivat hiihtoon, lasketteluun, luisteluun tai pyörällä ajoon. 

Tuubihuivi toimii myös hikipantana, hiuspantana, pipona tai kasvojen suojana. Kevyenä ja ohuena se taittuu mukavasti taskuun tai koulureppuun. Erilaisilla ominaisuuksilla, kuten tuulenpitävyydellä, tuubihuiviin saadaan lisää laatua ja käyttömukavuutta.

Kauluri on lämmin

Silloin kun kylmä oikein vihmoo tai pakkaset kiristyvät arktisiin lukemiin, lämmittävin valinta lienee ihanan pehmeä kauluri. Kauluri suojaa tehokkaasti niskaa ja kaulaa, pysyy hyvin paikoillaan ja sopii minkä tahansa takin alle. Kauluri mielletään usein lasten asusteeksi, mutta yhtä lailla sen lämmöstä nauttivat myös aikuiset.

Ihoa vasten olevan kaulurin paras materiaali on suloisen pehmeä, mutta kutisematon merinovilla. Merinovilla on kevyt ja hengittävä, mutta kuitenkin riittävän jämäkkä, jotta kylmä ei pääse iskemään arkaan kaulan alueeseen.

Kaulahuivit, tuubihuivit ja kaulurit kovaan käyttöön saat Kärkkäisen netistä! Kärkkäisen verkkokauppa on avoinna vuoden jokaisena päivänä. Tutustu valikoimaan ja tilaa jo tänään, Kärkkäinen on valmis palvelemaan sinua vuorokauden jokaisena tuntina.