Vaikka pistorasioiden paikka ulkona ja sisällä olisi tarkkaan harkittua, jatkojohtoihin joutuu aina välillä väkisinkin turvautumaan. Varsinkin pihan ja puutarhan sähkölaitteita käyttäessä jatkojohto kiemurtelee tuttuna näkynä pitkin pihanurmikkoa. 

Jatkojohdot on tarkoitettu pääasiassa lyhytaikaiseen käyttöön. Jos uskot tarvitsevasi johtoa vielä hamaan tulevaisuuteen, mieti, olisiko parempi ajatus asentaa kohteeseen kiinteä pistorasia. Joskus jatkojohdosta tulee kuitenkin kiinteä osa sisustusta. Huolehdi tällöin, että jatkojohdossa ei ole kiinni liikaa paljon energiaa vieviä laitteita.

Jatkojohto johdon perään vai jotakin muuta?

Jos vaikka pensasleikkuria joutuu käyttämään kovinkin kaukana pihan perällä, ei liene viisainta asettaa  jatkojohtoa jatkojohdon perään. Kätevimmin sähkö siirtyy kaapelikelan kautta. Kaapelikelaan sisältyy tavallisesti useampia ( 3 – 4) ulostuloja, joten se on kätevä apuväline pihatöiden lisäksi esimerkiksi remonttikohteissa. 

Käytön jälkeen johdon voi kelata siistiin rullaan kelan ympärille, näin roikka pysyy ryhdissään, eikä väänny punneille tai solmuun. Jos käytät kelajohtoa useammalla laitteella, pura johto kelalta kokonaan, jotta laitteiden kuormitus ei kuumentaisi tai vahingoittaisi kerällä olevaa johtoa. 

Muista aina että ulkotöissä käytettävä jatkojohto on tarkoitettu nimenomaan ulkokäyttöön. Tavallisesti ulkoroikat ovat kumieristettyjä, väriltään mustia, kun taas sisäkäyttöön tarkoitettujen jatkoroikkien pääväri on valkoinen. 

Varmista että käytät jatkojohtoa oikein!

Paitsi puutarhatöissä, jatkojohtoa ei kannata asettaa jatkojohdon perään sisätiloissakaan. Mitä pitemmälle ketju jatkuu, sitä suuremmin alkuperäinen jatkojohto kuormittuu. Tästä saattaa seurata ylikuormittuminen, laitteen kuumeneminen, pahimmassa tapauksessa sähköisku tai tulipalo.

Jatkojohto komerossa tai television takana kerää myös ikävästi pölyä. Kuumeneva pöly on aina tulipaloriski, joten jos johtoviidakkoa on välttämätöntä ylläpitää jatkojohdon voimin, muista tarkistaa säännöllisesti laitteen kunto sekä putsata se ylimääräisestä pölystä. Ei kuitenkaan missään nimessä kostealla!

Älä peitä jatkojohtoa tavaralla tai tekstiileillä. Sohvatyynyjen alle sijoitettu roikka voi äkkiseltään kuulostaa hyvältä sisustusvinkiltä, jatkojohdot kun eivät kodin kaunistuksia aina ole. Muista kuitenkin että sähkölaitteiden oikea paikka on ilmavassa ja tuulettuvassa tilassa, missä se ei pääse kuumenemaan.

Älä vie jatkojohtoa sisältä ulos esimerkiksi jouluvaloja varten. Hanki sähkömies asentamaan ulos pistorasia, se on loppujen lopuksi edullisempaa kuin vakuutusyhtiön kanssa palovakuutuksen käytännöistä vääntäminen.

Varmista että käyttämäsi jatkojohto on ehjä ja hävitä vahingoittunut kaapeli. Erilaiset teippailu- ja liimailuviritykset eivät varmastikaan lisää laitteen turvallisuutta. Jatkojohto ei kuulu sekajätteeseen, vaan se on toimitettava sähkö- ja elektroniikkaromuna kunnan osoittamaan paikkaan.

Jatkojohdot ulko- ja sisäkäyttöön, kaapelikelat ja voimavirtajatkojohdot tilaat helposti ja edullisesti Kärkkäisen verkkokaupan kautta!