Omakotitaloalueen kesäpäivän raukeuden rikkoo vain tasaisesti surraavan ruohonleikkurin ääni. Olipa pihamaa suuri tai pieni, nurmialueen hoitoon tarvitaan ruohonleikkuri. Lue tästä vinkit oikean kokoisen menopelin hankintaan!

Ruohonleikkurin hankintaan vaikuttaa hinta, pihan koko, muoto ja se, kuinka usein nurmikko ajetaan. Monen hehtaarin tontille sopii päältä ajettavat tai vähintään polttomoottorilla käyvät, työnnettävät ruohonleikkurit, mutta rivitalon kahden neliön kaistaleella niillä on turha pärrätä. 

Jos tontti on täynnä istutuksia, kivetyksiä ja kapeita polkuja, voi miettiä, kannattaa robottiruohonleikkuria päästää sinne eksymään. Mutta jos nurmen omistajaa kiehtoo enemmän aurinkotuoli kuin leikkuuhommat, voi robottileikkuri ollakin paras vaihtoehto. 

Kesät eivät ole toistensa kaltaisia: kuumana kesänä leikkuri voi maata liiterissä kuukausikaupalla, kun helle paahtaa ruohokaistaleet kaljuiksi. Märkänä suvena taas pihamaa rehottaa. Leikkaajan päänsärkynä on lähinnä odotella poutaa, jottei ruohon leikkaamiseen tarvitse ryhtyä sateella. 

Tehokkaimmat ja monipuolisemmat koneet ovat hinnaltaan arvokkaampia kuin edullisemmat merkit. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ruohonleikkuri on sijoitus vuosiksi eteenpäin. Puutarhatuotteiden poistomyynnistä ja ale-tuotteiden joukosta kätevä peli voi irrota hyvinkin huokeaan hintaan.

Polttomoottorikäyttöiset ruohonleikkurit

Polttomoottirikäyttöisiä ruohonleikkureita näkee hyvin usein säksättämässä lähiöiden pihamailla. Koneen teho kannattaa valita pihamaan kokoa silmällä pitäen. Jos kyseessä on jämerä kone laajalla leikkuuleveydellä, kannattaa ehdottomasti valita itsevetävä kone. Näin koneen käyttö on kevyempää. 

Polttomoottorilla varustettuja ruohonleikkureita on sekä leikkaavana että keräävänä mallina. Bioleikkaava malli silppuaa ruohonkorret maahan, sivulle heittävä puhaltaa ne suoraan nurmelle haravoitavaksi, keräävä kone taas säilöö leikkuujätteen. Säiliön voi ajon jälkeen tyhjentää kompostiin. 

Polttomoottorileikkuri vaatii bensiiniä ja säännöllistä huoltoa. Ainakin öljyt on vaihdettava joka kevät ennen leikkuuhommien aloittamista. Bensiinikäyttöinen ruohonleikkuri on myös äänekkäämpi kuin pienempitehoiset kilpakumppaninsa. 

Akkukäyttöinen ruohonleikkuri

Akku- ja sähkökäyttöiset ruohonleikkurit sopivat pienille pihamaille. Niiden käyttö on kevyttä, helppoa ja huoltovapaata. Pienet koneet eivät myöskään murahtele niin kovalla äänellä kuin tehokkaammat, bensiinikäyttöiset leikkurit. 

Akkuleikkurissa täytyy ottaa huomioon akun kesto: leikkaaminen jatkuu niin kauan kuin akku kestää yhdellä latauksella. Lisäaikaa voi pelata hankkimalla kaksi akkua, näin toinen voi latautua rauhassa, kun toinen hyrrää käytössä.

Sähkökäyttöinen ruohonleikkuri vaatii tarpeeksi pitkän jatkojohdon. Sähkökäyttöisissä leikkureissa ei myöskään ole usein vetoa, joten niitä täytyy työntää omin voimin. Akku- ja sähkökäyttöisten koneiden käynnistys tapahtuu nappia painamalla. Käynnistys on huomattavasti vaivattomampi, kuin polttomottorikäyttöisessä.

Robottiruohonleikkurit ovat myös akkukäyttöisiä ruohonleikkureita. Niiden paras puoli on täysi automaattisuus: leikkuri kulkeutuu itsestään jopa latausasemalle.  Robottiruohonleikkuri pitää aina pihan huoliteltuna ja siistinä, näin nurmikon kasvunopeus ei pääse hermostuttamaan laiskempaakaan leikkaajaa. Se ei kuitenkaan ole käytännöllinen vaihtoehto, mikäli pihalla on paljon istutuksia, lasten leluja ja muita esteitä. 

Ajettavat ruohonleikkurit

Ajettavia leikkureita on saatavilla kahta mallia: etuleikkuria ja puutarhatraktoria. Traktorimallissa leikkuulaite sijaitsee keskellä ja etuleikkurissa edessä. Etuleikkurin etuna on parempi näkyvyys ja pienempi kääntösäde, näin niiden aikaansaama jälki on myös siistimpää. 

Päältäajettavat ruohonleikkurit ovat ison pihamaan paras valinta. Ajettaviin ruohonleikkureihin voi usein yhdistellä myös muita toimintoja, kuten peräkärryn tai lumiauran, jolloin koneen käyttö on entistä monipuolisempaa. Kuten polttomoottorikäyttöiset, päältäajettavat ruohonleikkurit vaativat myös säännöllistä huoltoa. Ratkaisevaa on myös hinta: hyvä päältäajettava ruohonleikkuri ei ole halpa vaihtoehto.

Kelaleikkurit

Kelaleikkurit sopivat pienille pihoille tai lisäleikkuriksi. Niiden paras ominaisuus on helppo huolto, nopea käyttöönotto ja ympäristöystävällisyys, kelaleikkuri vie ainoastaan käyttäjältään energiaa. Kelaleikkurin käyttö käy myös liikunnasta, tosin leikkurit ovat kehittyneet takavuosista niin runsaasti, että kelaleikkurillakin leikkaaminen on kevyttä ja mukavaa.

Toisin kuin monia kilpakumppaneitaan, kelaleikkuri voi käyttää myös sateella! Se leikkaa siististi ja yltää hankaliinkin paikkoihin, puiden juurille ja kukkapenkkien reunaan. 

Kaunis nurmikko on mukavan näköinen niin lyhyeänä kuin vähän pitkänäkin, joten älä laiminlyö nurmikon hoitoa: kuivuneen nurmikon kastelu on hellekesänä tärkeää, samoin lannoitus syksyllä. Jos ruohosilpun ja muun maatuvan jätteen jättää maahan, lannoitus hoituu itsestään, muussa tapauksessa voi olla paikallaan turvautua apuvoimiin.

Kärkkäisen verkkokauppa tarjoaa tehokkaimmat ruohonleikkurit ja aina parhaat merkit, kuten Makita, Honda, Ryobi, Bosch ja Jonsered. Tutustu nyt ja tilaa, Kärkkäisen verkkokauppa palvelee sinua aina.