Ihmisen hyvinvointi ja terveys ovat vaalimisen arvoisia asioita. Kaikkeen ei loppupelissä ihminen itse voi vaikuttaa, mutta pääsääntöisesti oma hyvinvointi on pitkälti kiinni siitä, miten kohtelemme itseämme ja omaa kehoamme. Terveelliset elämäntavat ovat hyvä pohja hyvinvoinnille sekä terveydelle. Terveyden edistämiseksi on tarjolla monenlaisia hoitoja, terveystuotteita sekä elämänohjeita.

Panostamme mielellämme siihen, minkä näemme itsellemme sekä omalle terveydelle parhaaksi. Toinen luottaa liikunnan voimaan sekä luontaislääkkeisiin kun taas toinen luottaa ruokavalion tuomaan terveyteen. Emme voi sanoa, että kenen tapa tai tyyli on oikea, sillä jokaisella on oikeus pitää terveyttään yllä sillä tavoin, kuten tahtoo.

Luontaistuotteet tuovat apua moneen vaivaan

Luontaistuotteet ovat pääsääntöisesti ravintolisiä, joita valmistetaan erilaisten kasvi- kivi- ja eläinkunnan tuotteista. Luontaistuotteet sisältävät yleensä vitamiineja, kivennäisaineita, rasvahappoja sekä maitohappobakteereita. Vaikka luontaistuotteita ei luokitella lääkkeeksi, niistä voi saada apua omiin terveysongelmiinsa.

Luontaistuotteet tukevat terveyttä koko elinkaaren ajan

  • D-vitamiini ei tieteellisesti ole vitamiini, vaan se on monivaikutteinen hormoni ja se vaikuttaa mm. kalsiumin aineenvaihduntaan. Se mahdollistaa kalsiumin imeytymisen suolistosta ja säätelee kalsiumin kiinnittymistä luustoon. D-vitamiinia suositellaan annettavaksi vauvalle kaksiviikkoisesta lähtien. Helppokäyttöinen Bioteekin Teho D-tippa on erittäin hyvin siedetty myös vatsavaivaisilla vauvoilla.
  • Omega-3 rasvahappoja sisältävä Möllerin ravintolisä sopii esimerkiksi koululaisen ravintolisäksi. Omega-3-rasvoja tarvitaan esimerkiksi aivojen, sydämen ja hermoston normaaliin toimintaan. Moni lapsi on kokenut saavansa apua Möllerin kapseleista esimerkiksi keskittymiskyvyn häiriöihin.
  • Teini-ikäisen päivittäiseen ihonhoitoon sopii erinomaisesti Puhdas+ Tea Tree 250 ml ihonpuhdistusaine, josta on apua päivittäiseen ihonhoitoon. Säännöllisellä käytöllä on puhdistava vaikutus esimerkiksi nuoren aknen hoidossa.
  • Urheilevan nuoren sekä vanhemmankin päivittäiseksi ravintolisäksi suositellaan Puhdistamo tripla magnesiumia. Magnesium edistää muun muassa lihasten toimintaa, proteiinisynteesiä ja vahvistaa luustoa.
  • Naisten elimistö on usein kovilla raskauden sekä hormonitoiminnan vaihteluiden takia. Jo raskautta suunnittelevan kannattaa aloittaa kehon luonnollisien hormonien tulemista Ladyvitan Mama -kapseleilla. Ne sisältävät 13 vitamiinia ja 8 kivennäisainetta, kuten kalsiumia, magnesiumia, D-vitamiinia ja foolihappoa.
  • Keski-ikäisen kehon- sekä mielen huoltoon voi ottaa tueksi tukielimistöä virkistäviä tuotteita, kuten esimekiksi Bodyflex Strong-kapselit,jotka pitävät huolta nivelien ja jänteiden hyvinvoinnista. Energiatason lisäämistä stressaavaan arkeen tuo Pukka Vitalise, jonka 22 eri ainesosaa takaavat virkeyttä ja energiaa pitkälle päivään

Omaa hyvinvointiaan voi tukea siis monella tapaa. Usein sanotaankin, että kokonaisvaltainen hyvä olo on lähtöisin terveestä suolistosta. Koko elinkaaren ajan suoliston hyvinvointia kannattaa tukea esimerkiksi maitohappobakteereiden avulla.

Kärkkäisen todella runsaasta terveys-tuotevalikoimasta löydät monivitamiinit päivittäiseen käyttöön kuin myös tehokkaat tuotteet flunssanhoitoon.