Lapset rakastavat erilaisia figuureja. Figuurit ovat pieniä hahmoja, jotka tulevat yleensä elokuva-, televisio- tai sarjakuvamaailmasta. Figuureiden ympärille on kehittynyt ihan omanlainen maailmansa, sillä niille valmistetaan myös omat asuinympäristönsä sekä paljon oheistuotteita. Erilaiset robotit eivät välttämättä edusta mitään tunnettua hahmoa, mutta ovat suosittuja lahjatoiveita vuodesta toiseen.

Figuurit ovat lasten leikeissä helppoja, sillä niillä voi leikkiä melkeinpä missä tahansa. Pienuutensa johdosta niitä voi helposti kuljettaa mukana. Figuurilelut ovatkin erityisen mukavia leluja matkalle mukaan otettaviksi.

Lasten lelut netistä

Elokuvat ja televisiosarjat innoittavat lapsia tykästymään joihinkin tiettyihin hahmoihin. Esimerkiksi televisiossa näytettävän Ryhmä Hau -sarjan myötä moni lapsi on menettänyt täysin sydämensä pienille, söpöille koira-hahmoille. Ryhmä Hau -figuurit sekä muut sarjaan liittyvät lelut ovat olleet todella suosittuja jo useamman vuoden.

Supersuosioon nousseet lelut on helppo tilata verkkokaupasta, sillä niissä tuotteita riittää usein kivijalkakauppoja paremmin. Etenkin ennen joulua useat suosikkilelut saattavat loppua kaikista kaupoista ja moni lapsi jäisi ilman toiveitaan, jos nettikauppoja ei olisi.

Figuurit ja robotit ovat lasten todellisia suosikkileluja. Sukupuoli sekä ikä vaikuttavat siihen, millaisiin hahmoihin lapsi on mieltynyt. Figuurit ovat siitäkin mukavia leluja, sillä niitä saa suhteellisen edullisesti verrattuna moniin muihin leluihin sekä figuurikokoelmaa on helppo kartuttaa pikkuhiljaa.

Actionfiguurit myös aikuisille

Useat aikuiset keräävät myös erilaisia figuureita. Etenkin alkuperäiset, vanhemmat figuurit ovat kasvattaneet arvoaan keräilijöiden keskuudessa. Actionfiguurit sopivat niin lasten leikkeihin kuin myös aikuisen hahmokokoelmiin.

Maineikkaat figuurivalmistajat kuten Neca, McFarlane Toys, Marvel Select, ja Kotobukiya panostavat hahmojensa suunnittelussa ja toteutuksessa ennen kaikkea laatuun sekä tarkkojen yksityiskohtien viimeistelyyn.

Erityisesti Star Wars -figuurit ovat olleet suosittuja sekä lasten että aikuisten keräilijöiden keskuudessa. Myös pelimaailmasta tutut Minecraft -hahmot ovat suosittuja sekä pelaajien että lasten leikeissä.

Robotit pienille sekä isommille lapsille

Robotit ovat jännittäviä sekä hauskoja leluja. Niiden parissa vilkkaampikin lapsi rauhoittuu, sillä usein robotin toiminnot vievät hyvin huomion puoleensa. Osa robottileluista on kauko-ohjattavia, joten robotin kanssa on mukava toimia yhdessä ja laittaa robotti toimimaan haluamalla tavalla.

Isommalle lapselle suunnattu Clementoni Evolution robotti opastaa lasta rakentamisen ja ohjelmoinnin pariin. Robotin voi ohjelmoida nostamaan ja kantamaan erilaisia tavaroita, joten tämän robotin parissa vanhempikin lapsi varmasti viihtyy.

Kärkkäisen verkkokauppa on jokaisen lapsen toivekauppa, sillä figuurit ja robotit esittäytyvät siellä runsaalla kokoonpanolla. Tilaa nämä lelut netistä, niin pääset pian nauttimaan jännittävistä leikeistä robottien ja figuurien maailmassa.