Laadukas ja terävä veitsi on ruoanlaitossa oleellinen asia. Työ sujuu mukavasti ja joutuisasti, kun veitset ovat kunnossa. Kunnon veitsen merkityksen huomaa viimeistään silloin, kun sitä käyttää päivittäin.

Hyvän veitsen tärkeimmät ominaisuudet ovat ergonomisuus, tasapainoisuus ja käteen sopivuus. On myös oleellista, että veitsi ei luista kädestä ja että se on helppo puhdistaa. Tällaiset ominaisuudet ovat esimerkiksi Fiskars- ja Sanelli-veitsillä.

Millaiset veitset tavallinen kokkaaja tarvitsee?

Jokaisen kodin perusvalikoimaan kuuluvat kokinveitset, hedelmä- ja juuresveitset, fileointiveitset ja sahalaitaiset leipäveitset. Myös kuorimaveitset ovat ehdottomia keittiöapulaisia.

Jokaista tyyppiä olisi hyvä olla keittiössä yksi kappale, mutta kokkiveitsi on ehkä monikäyttöisin. Nykyisin suosittuja ovat myös santokuveitset eli japanilaismalliset kokkiveitset. Niissä on leveä ja kaareutuva terä, ja se sopii hyvin muun muassa kasvisten silppuamiseen.

Muita käytännöllisiä veitsiä ovat voi- ja juustoveitset sekä ihan tavalliset yleisveitset, jotka sopivat jokapäiväiseen käyttöön ja lähes kaikkeen leikkaamiseen. Veitsisetit sisältävät yleensä yleisveitsen.

Ihan ensimmäiseksi ei kannata lähteä ostamaan kaikkia markkinoilla olevia veitsityyppejä. Järkevämpää on hankkia muutama perusveitsi ja ostaa uusia tarpeen ja kokemuksen perusteella. Hyvä alku on jo neljän veitsen veitsisetti.

Tavallinen kokkaaja siis tarvitsee perusveitset. Niitä hankittaessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että veitsi on kohtuullisen painava ja että se on tasapainotettu oikein. Esimerkiksi viipaloinnissa käytettävän veitsen olisi hyvä olla etupainoinen, ja toisaalta juuresveitsessä tasapainoa ei edes tarvita.

Miten keittiöveitset huolletaan?

Järkevin ratkaisu veitsien huoltoon on hankkia laadukkaat veitset, sillä ne pysyvät kunnossa pitkään. Kannattaakin kiinnittää huomiota terässä käytetyn teräksen laatuun. Sen tulisi olla karkaistua ruostumatonta terästä, joka teroittuu helposti.

Toinen tärkeä seikka on veitsien säilytys. Veitset pysyvät hyvässä kunnossa, jos ne eivät kolhiudu mihinkään. Esimerkiksi veitsitukit ja veitsitelineet pitävät veitset erillään toisistaan ja hyvässä järjestyksessä. Sen vuoksi ne sopivatkin hyvin säilytyspaikoiksi.

Veitset täytyy puhdistaa valmistajan ohjeiden mukaan. Ensiarvoisen tärkeää on tarkistaa, voiko veitsen pestä astianpesukoneessa. Nykyisin useimmat veitset kestävät äkillisiä lämpötilan muutoksia ja pesuaineita, mutta konepesu saattaa myös tylsyttää veitsiä. Siksi joissakin tapauksissa suositellaan käsinpesua.

Veitsen huoltoon kuuluu myös teroittaminen. Terävä veitsi on turvallisempi kuin tylsä, ja sillä tulee myös parempaa jälkeä. Teroituslaitteet on siis hyvä olla olemassa, ja keittiön laatikkoon kannattaa hankkia teroituspuikko tai timanttiviila veitsille.

Veitset ovat kiistatta keittiön käytetyimpiä työvälineitä. Usein käy myös niin, että kokkaaja kiintyy johonkin tiettyyn veitseen, koska sitä on helppo käsitellä ja se leikkaa hyvin. Mikään ei kuitenkaan kestä ikuisuuksia, joten tarvittaessa uuden lempiveitsen voi tilata Kärkkäisen verkkokaupasta.