Hiuksilla on ulkonäön lisäksi myös tärkeä biologinen tehtävä. Ne suojaavat päätä auringon ultraviolettisäteilyltä ja viileällä säällä estävät lämmön haihtumista pään kautta. Onkin tärkeää pitää niistä hyvää huolta, jotta ne pysyvät puhtaina, siisteinä ja hyväkuntoisina arjen kiireissä.

Hiuksia koettelevat rasitukset 

Hiukset altistuvat päivittäin monenlaisille rasituksille. Talvella pakkanen ja kesällä aurinko kuivattavat hiuksia ja hiuspohjaa. Sen lisäksi hiukset altistuvat myös erilaisille kemiallisille ja mekaanisille käsittelyille esimerkiksi värjäyksen, permanentin ja hiusten muotoilun yhteydessä.

Käsittely voi vaurioittaa hiusta ja aiheuttaa niiden kuivumista ja haaroittumista. Hiuksista voi tulla huonokuntoiset, ohuet ja helposti katkeavat. Myös vääränlaiset hoitotuotteet voivat rasittaa hiuksia ja hiuspohjaa.

Hiustenhoidon periaatteet

Oikeanlaisilla tuotteilla ja hoidolla hiuksille voi kuitenkin palauttaa terveille ja hyväkuntoisille hiuksille ominaisen kiillon ja pehmeyden. Esimerkiksi proteiinipitoiset rakennetta korjaavat shampoot ja hoitoaineet tuovat parhaan avun silloin, jos hiukset ovat haurastuneet ja niiden proteiiniketjut katkenneet paljon käsittelyn seurauksena.

Hiukset voivat myös kuivua, jos päänahka ei saa tarpeeksi kosteutta tai jos kosteus haihtuu liian tiheään tapahtuvasta muotoiluraudan käytöstä johtuen. Lisäksi vääränlaiset tuotteet voivat aiheuttaa hiusten kunnon huonontumista. Esimerkiksi vaurioituneille hiuksille tarkoitetut tuotteet eivät tehoa, jos päänahka kärsii liiallisesta kuivumisesta.

Hiusten hoidossa on siis kaksi pääasiallista periaatetta. Takkuuntuvat ja sähköistyvät käsittelemättömät hiukset ovat merkki päänahan kuivumisesta. Silloin kannattaa valita kosteuttavia hoitotuotteita. Käsitellyille hiuksille taas kannattaa hankkia rakennetta korjaavia proteiinipitoisia tuotteita. 

Oikeanlaiset tuotteet hiustenhoitoon Kärkkäisen verkkokaupasta

Kattavan valikoiman erilaisia hiustuotteita löydät Kärkkäisen verkkokaupasta. Niiden avulla hiustenhoito onnistuu helposti ja vaivattomasti. Esimerkiksi erilaiset shampoot ja hoitoaineet löytyvät sekä kosteuttavina että vaurioita korjaavina vaihtoehtoina eri valmistajilta.

Tuotevalikoimassa on edustettuna esimerkiksi Schwarzkopf, TRESemmé, Loreal, Garnier ja monta muuta tunnettua ja suosittua merkkiä. Myös kotimaiset tuotteet ovat hyvin edustettuina verkkokaupassa, kuten XZLV ja moni muu suomalainen tuotemerkki.

Myös hiusten värjäys ja näyttävän kampauksen teko kotona onnistuu Kärkkäisen verkkokaupan tuotteilla. Valikoimista löytyvät monenlaiset hiusvärit, sävyt ja erivahvuiset hiusten muotoilutuotteet.

Valikoimassa on myös hoitavia muotoilutuotteita, kuten vahva ja hoitava hiuslakka tai hiuskiinne. Lisäksi netistä voi tilata muut muotoilutuotteet, joita myös ammattilaiset käyttävät. 

Tilaa nyt juuri sinun hiuksillesi sopivat hiustenhoitotuotteet Kärkkäisen verkkokaupasta ja tee hiuksistasi kiiltävät ja terveet.