Puutarhan hoito on maailman suosituimpia harrastuksia. Se rentouttaa ja luo iloa kaikille aisteille. Yksivuotisien kukkien istutus tai kasvimaan teko onnistuvat ensikertalaiseltakin. Kylväminen tapahtuu kasvista riippuen joko esikasvatuksena sisälle ruukkuihin tai suoraan avomaalle.

Kasvata kesäkukat edullisesti siemenestä

Kesäkukat ovat yksivuotisia kasveja, jotka kukkivat yhden kesän ajan. Kesäkukkia myydään valmiiksi kasvatettuna kesätoreilla ja puutarhamyymälöissä, mutta niiden kasvattaminen siemenistä on helppoa ja edullista. Jotkut siemenet tarvitsevat esikasvatuksen sisätiloissa, mutta joidenkin kukkien kylvö tapahtuu suoraan kasvupaikalleen, ruukkuun tai kukkapenkkiin. Kesäkukat saattavat olla arkoja kylmälle. Ajoita istutus kukkapenkkiin niin, että hallanvaara on väistynyt, usein kesäkuun 10. päivän jälkeen. Jos haluat nauttia kukkaloistosta jo aiemmin, istuta kukan siemenet tai taimet ruukkuihin, jotka voit nostaa yöksi kuistille tai sisätiloihin. Kun siemenet on istutettu ja kasvu pääsee vauhtiin, muista lannoittaa ja kastella kukkia runsaasti. Näin saat nauttia upeasta kukkaloistosta koko kesän ajan. 

Kasvimaan teko onnistuu jokaiseen pihaan

Kasvimaa kannattaa perustaa puutarhan aurinkoisimpaan paikkaan. Juurikasvit, kuten peruna, tarvitsevat aurinkoa siinä missä salaatti ja herneetkin. Poista maasta lapioniskun syvyydeltä nurmikko ja rikkaruohot. Maan kalkitseminen vähentää sen happamuutta. Kalkitsemisen lisäksi maa lannoitetaan esimerkiksi kompostimullalla tai eloperäisellä lannoitteella, kuten kanankakalla. Vihannesten siemenet kylvetään suoriin riveihin, jotta niiden erottaminen rikkaruohoista on helpompaa. Sopiva ajankohta kylvämiseen näkyy siemenpussissa. Kun luonnonkukat puskevat maasta kotipihalla, onnistuu jo usein puutarhakasvienkin istutus. Kasvimaa tarvitsee runsaasti vettä. Parasta kasteluvettä on saaveihin kerätty, lämmin sadevesi. Satoa voi kasvattaa myös kohopenkissä. Yksinkertaisimmillaan kohopenkki tehdään niin, että nurmikon tuppaat käännetään ympäri, multa peitellään sanomalehdillä tai puutarhajätteellä sekä kompostimullalla tai laimennetulla lannoitteella. Kohopenkki on lämmin, mutta vaatii paljon kastelua.

Monet kylmänarat puutarhakasvit, kuten tomaatit, menestyvät parhaiten kasvihuoneessa. Jos pihalta löytyy aurinkoinen seinusta tai muu suojainen paikka, tomaattien kasvatusta voi kokeilla siinäkin. Pienen kasvihuoneen voi rakentaa itse esimerkiksi lautakehikosta ja vanhasta ikkunalasista. Lämpiminä päivinä kasvihuone täytyy pitää hyvin tuuletettuna, jotta kasvit eivät tukehdu liikaan kuumuuteen.

Nauti kesästä kaikilla aisteilla! Vihannesten ja kukkien siemenet tilaat helpoiten netistä, Kärkkäisen verkkokaupasta.