Teksti: Ari Stenius

Oulun Kärkkäisen kemppariosastolta löytyy hyväntuulinen kaksikko. Ritva Siurua tuli Kärkkäiselle kesäkuun lopulla 2004, eikä ole haikaillut muualle, ei edes Iihin, josta on kotoisin.

– En ole kaipaillut. Joskus on Iin myymälään kysytty, mutta olen viihtynyt hyvin täällä ja asunut pitkään Oulussa, nauraa Ritva, kempparin vastaaja.

– Tulin taloon kempparin vastaavaksi ja sitä työtä teen edelleen, sanoo Ritva, mutta myöntää työkuvan muuttuneen vuosien varrella.

– Alkuun oli paljon paperityötä, tavaroiden tilaamista ja edustajien kanssa keskustelua. Viime vuosina ovat ne hommat jääneet ja päässyt siltä osin helpommalla, arvioi Ritva vuosien muovaamaa toimenkuvaansa.

Töitä on kuitenkin riittänyt entiseen malliin.

– Mukavampaa. Olen päässyttekemään enemmän päivittäistyötä. Asiakaspalvelua ja tavaroiden sekä hyllyjen järjestämistä, sanoo Ritva, joka on selvästikin järjestyksen ihminen.

– Osaston asiallinen hoito on tärkeätä. Hyllytys on ehdoton ykkönen. Hyllytyksen huolellisuus antaa kokonaiskuvaa meistä ja talosta. Meillä on tässä kylki kyljessä kempparitavarat, siivousosasto ja hygieniatuotteet, joten on hyvä ja tärkeä tietää, mitä on missäkin, muistuttaa Ritva.

Tyrnäväläislähtöinen Sara Kortesalmi on kotiutunut hyvin Ouluun ja ehtinyt Kärkkäisen vuosinaan moneen paikkaan, kiitos kysynnän ja nuoren naisen energian.

– Harjoittelijaksi tulin vuonna 2011 ja sitten kesätöihin. Sen jälkeen olen ollut talossa eri osastoilla, sanoo Sara, jonka todennäköisimmin löytää kosmetiikkaosastolta.

– Siellä minä useimmin varmasti olen, myöntää Sara, joka on viihtynyt Kärkkäisellä erinomaisesti.

– Mielenkiintoista ja opettavaa. Monilla osastoilla työskenteleminen on ollut hyödyllistä oppia. Ihan kaikkea ei tarvitse tietää, riittää, kun hakee tarvittaessa jonkun kokeneemman ja juuri sen osaston tuotteisiin perehtyneen paikalle, hymyilee Sara.

Sara harrastaa vapaa-aikanaan oleilua miehensä ja kavereiden kanssa, mutta joskus Saran upottaa kotisohvaan hyvä kirja.

– Kirjaosastolla olen työskennellyt paljon. Siinä järjestellessä ja asiakkaiten kanssa keskustellessa löytää uusia mielenkiintoisia kirjoja. Meillä on hyvä ja laaja kirjaosasto, kuten muuallakin – valikoiman laajuus on yksi vahvuuksiamme tavaratalossamme yleensä ja kosmetiikkapuolellakin, tietää Sara.

Sara oli ennen kosmetikkaosastoa hyllytysryhmässä. Hän tuntee tavaratalon laajuudesta ja tuotemäärästä huolimatta hyvin eri osastojen tuotteet ja paikat.

– Ja ihmiset. Täällä on hyvä porukka, johon olen tutustunut eri osastoilla. Loput ovat tulleet tutuiksi sitten kahvihuoneessa, hymyilee sosiaalinen Sara.

Ritva ja Sara ovat viihtyneet työssään ja vaikka asiakas yhä useammin tietää, mitä on tullut hakemaan, niin silti asiakaspalvelussa on se juttu.

– On mukavaa, kun asiakas kysyy apua ja pystyy auttamaan, hehkuu Sara intoa.

Ritva on samaa mieltä, vähän matalammalla profiililla.

– Sitä varten me täällä ollaan, auttamassa ja palvelemassa, myöntää Ritva ja tietää kokemuksesta, mitä oman lomaviikon jälkeen on luvassa.

– Kevät on monille siivouksen aikaa. Siivotaan kotia, talleja ja putsataan kaiken näköistä. Joskus autoja putsatessa sotketaan itseään ja sitten tarvitaan jotain millä tahra lähtee. Näistä jutuista siivousosaston kiireet pian muodostuvat, sanoo Ritva, joka aikoo käyttää lomaviikkonsa kuten yleensäkin.

– Harrastan tuttuja arkisia asioita, ulkoilua ja käsitöitä. Nyt on lunta, joten hiihtämään. Käsityöt ovat aina pöydällä – en osaa olla tekemättä mitään, sanoo Ritva.

Työssään viihtyvä kaksikko kiittää jututtajaansa ja rupeaa hommiinsa, hyllyttämään.