Talven taittuessa kevääksi alkaa usein tehdä mieli pihalle ja puutarhaan. Piharakentaminen alkaa houkutella, ja mielessä on upeita kuvia vehreistä ja viihtyisistä pihoista.

Pihaa voi suunnitella ja rakentaa ympäri vuoden, mutta pääasiassa kannattaa rakentaa sulan maan aikaan. Piharakentaminen tulee aloittaa suunnitelmasta ja materiaalivalinnoista.

Pihan rakennustarvikkeet voi hankkia muun muassa verkkokaupoista. Esimerkiksi Kärkkäinen myy tarvikkeita ja valmiita paketteja erilaisiin pihoihin ja puutarhoihin.

Valitse puutarhan rakennustarvikkeet huolellisesti

Puutarhan rakennustarvikkeet tulee hankkia sen jälkeen, kun pihasuunnitelma on olemassa. Muutoin tulee ostettua turhaa tai vääränlaista tavaraa. Kannattaa myös suunnitella, missä järjestyksessä mitäkin rakennetaan ja istutetaan.

Yleisenä virheenä pidetään sitä, että ensimmäiseksi istutetaan nurmikko ajattelematta, mitä muuta pihaan tulee. Nurmikko on vain yksi pihan kate kiveysten, laatoitusten, muurien ja terassien lisäksi.

Pihaan tulevia istutuksia ja pintoja ajatellen kannattaa hankkia suodatin-, kate- ja juuriestekankaat. Suodatinkankaat estävät eri maalajien sekoittumisen toisiinsa. Esimerkiksi soran alle on hyvä laittaa kangas, jotta sora ei heti sekoittuisi alla olevaan maalajiin.

Juurieste- ja suodatinkankaat sopivat myös erilaisten vesialtaiden alle. Vesialtaissa käytetään usein PVC-allasmuovia, joka on sopivan paksuista ja josta saa asennettua eri muotoisia altaita.

Vesiallasta varten kannattaa hankkia myös allastarvikkeet. Silmän iloksi rakennettuun altaaseen saa säväyksen suihkulähteellä ja valoilla. Altaan huoltoa varten tulee ostaa levänestoaineet, jotta vesi ei pääsisi puuroutumaan.

Pihan ilmeen viimeistelevät pihatelineet, joista jokaiselle tulee suunnitella oma hyvä paikka. Pyörätelineet, jäteastiat sekä kompostorit ja tarvikkeet täytyy sijoittaa pihan reuna-alueille mutta kuitenkin niin, että niitä on kätevä käyttää.

Myös kuivaus- ja mattotelineet eivät kuulu pihan paraatipaikoille. Kannattaa huolehtia, että kuivuvat pyykit tai tuulettuvat matot eivät näy suoraan olohuoneen ikkunasta.

Sijoita piharakennukset oikein

Piharakennukset luovat kotoista tunnelmaa ja tunteen suojatusta pihapiiristä. Jo päärakennuksen suunnitteluvaiheessa kannattaa pohtia, millaisia rakennuksia pihaan tulee ja mihin kohtaan.

Erilaiset puutarhakatokset sekä mökit ja kodat tuovat pihaan lisää oleskelutilaa. Niihin on mukava vetäytyä yksin rentoutumaan tai nauttimaan ystävien ja perheen seurasta. Myös pihasaunat ovat oivallisia arjen pakopaikkoja.

Jos tontti sijaitsee veden äärellä, ranta ja sen käyttö kannattaa suunnitella. Esimerkiksi laituri on hyvin käytännöllinen jyrkillä tai kivikkoisilla rannoilla. Sen voi rakentaa itse, mutta voi myös hankkia laiturit ja tarvikkeet netistä.

Pihaan on järkevää suunnitella säilytystilaa. Puutarhavajat ja -varastot suojaavat työkaluja ja erilaisia pihatarvikkeita. Lisäksi pihan ilme pysyy huoliteltuna, kun yksittäisiä tavaroita ei loju siellä täällä.

Kasvihuoneet ovat nykyisin suosittuja. Sen lisäksi, että niissä viljellään hyötykasveja, ne voidaan sisustaa viihtyisäksi oleskelutilaksi. Kasvihuoneen rauhassa voi nauttia puutarhan kauneudesta, vaikka sataisi vettä.

Kesämökkien piharakennuksiin kuuluu usein ulkohuussi. Se kannattaa sijoittaa pienen välimatkan päähän yleisistä pihan oleskelualueista. Kuivakäymälät ja tarvikkeet ovat nykyisen tekniikan ansiosta hyvin kehittyneitä ja hajuttomia. Niitä voidaan käyttää myös sisätiloissa.

Hanki aitatarvikkeet verkkokaupasta

Oman pihan ja puutarhan voi suojata aidalla. Jos koko pihaa ei halua aidata, tiettyjä osia voi rajata aitaelementeillä suojaiseksi alueeksi. Tarvittaessa nurmikkoalueen voi rajata matalalla reuna-aidalla, joka antaa koko pihaan huolitellun vaikutelman.

Aitatarvikkeet voi tilata kätevästi internetistä. Esimerkiksi Kärkkäisen verkkokauppa myy puiset aitaelementit, reuna-aidat ja muut aitatarvikkeet.

Pihan aitausta kannattaa miettiä myös lemmikkien näkökulmasta. Kotipihalle voi rakentaa koiralle, kissalle ja muille lemmikeille oman ulkoilualueen. Ulkotarhan kokoon vaikuttaa lemmikin koko ja sen tarve liikkua. Koiraverkot ovatkin usein elementtejä, joista voi rakentaa tarvittavan suuruisen aitauksen.

Tärkeisiin aitatarvikkeisiin kuuluvat myös jänis- ja myyräverkot. Erityisesti talvella kannattaa suojata hedelmäpuut jänisverkolla, koska jäniksen ravinto on hangen alla ja pihalla kasvavan puun kuori on helposti saatavilla.

Kylpytynnyrit ja porealtaat lisäävät pihan käyttöä

Luonnon helmassa rentoutumiseen sopivat erinomaisesti kylpytynnyrit ja porealtaat, joita saa nykyään helposti asennettavina pakkauksina. Hyviä kylpytynnyreiden tuotemerkkejä ovat muun muassa Vekas ja Fimex.

Kylpytynnyrit ovat tavallisesti puulämmitteisiä, ja niissä on ulkokamina. Kylpytynnyrin etu on se, että siitä voi nauttia ympäri vuoden. Erityisesti talvella tähtien tuikkiessa on mahtavaa pulahtaa lämpimään veteen ja nauttia luonnon rauhasta.

Bestway on laadukas pore- ja uima-altaiden tuotemerkki. Sen alta löytyvät puhallettavat porealtaat, jotka on helppo ottaa käyttöön ja myös helppo laittaa tarvittaessa säilöön. Ilmalla täytettävä poreallas on pehmeä ja siinä on mukava istua.

Kylpytynnyreiden ja porealtaiden ympäristöistä saa erityisen viihtyisiä istuttamalla kukkia ja pensaita niiden viereen. Kaikkia kasveja ei tarvitse istuttaa maahan, sillä ruukkukasveilla saa myös vaihtelua pihaan.

Puutarharuukut ja -patsaat ovat hyviä sisustuselementtejä siinä mielessä, että niitä voi tarpeen tullen siirtää paikasta toiseen. Erilaiset suojaruukut, keraamiset ruukut, amppelit ja parvekelaatikot lisäävät oleskelualueen aistikkuutta, ja laajan valikoiman ansiosta jokaiseen pihaan ja puutarhaan löytyy sopivia ruukkuja.

Parhaimmillaan piharakentaminen on mukavaa puuhaa! Kun suunnitelmat ja tarvikkeet on huolellisesti valittu, stressikään ei kasva liian suureksi. Tarvittaessa rakennustarvikkeita saa tilattua lisää esimerkiksi Kärkkäisen verkkokaupasta.