Rakentaminen ja remontointi kuuluvat ihmisen elämään. Toiset rakastavat niitä ja toiset teettävät ne mieluummin muilla. Rakensipa itse tai teettipä työn jollakin toisella rakennusmateriaalit ja niiden valinta ovat asioita, joihin kysytään vähintään mielipidettä.

Kärkkäisen verkkokaupassa on myynnissä laadukkaat rakennusmateriaalit. Tuotevalikoimaan kannattaa tutustua rauhassa ja miettiä, mitä tarvitsee ja kuinka paljon.

Tee lista tarvittavista rakennusmateriaaleista!

Mitä kaikkea tarvitset rakennusprojektissa? Mieleen saattaa tulla kymmenittäin erilaisia tarvikkeita ja materiaaleja tai sitten mieleen ei nouse mitään. Tämän vuoksi ennen toimeen ryhtymistä kannattaa suunnitella tuleva rakentaminen huolellisesti ja tehdä lista kaikesta, mitä tarvitsee. Myös asiantuntijoiden apu on usein tarpeen.

Rakentamisessa yhdistellään erilaisia materiaaleja. Ei voida sanoa, mikä on paras rakennusmateriaali. Perusmateriaaleja ovat kuitenkin puu, betoni, teräs ja tiili.

Perusmateriaalien lisäksi rakentamisessa ja remontoinnissa tarvitaan paljon erilaisia välineitä ja tarvikkeita. Näitä ovat muun muassa eristeet, tasoitteet, silikonit, teräkset, käyttörauta ja katemateriaalit, ja listaa voisi jatkaa vielä pitkään.

Kannattaa muistaa, että jokaisen rakentajan tai remppaajan on tehtävä itse päätös siitä, mitä rakennustapaa tai -materiaalia käyttää. Tällä hetkellä ekologinen rakennusmateriaali ja mahdollisimman pitkäikäinen rakennusmateriaali ovat suosittuja. Esimerkiksi puu on luonnostaan uusiutuva ja ympäristöystävällinen rakennusmateriaali.

Valitse lattiapinnoite huolellisesti!

Pintamateriaalien valikoima on ääretön. Materiaali- ja väriyhdistelmiä on olemassa jokaiseen makuun ja kohteeseen. Pintamateriaalin valinnassa on kuitenkin tärkeintä miettiä käyttötarkoitus, kustannukset, puhdistettavuus ja käyttömukavuus. Myös ulkonäkö ja tyyli ovat tärkeitä, jotta lopputulos olisi onnistunut.

Lattiapinnoitteet ovat oleellinen osa kodin yleisilmettä. Lattian värisävy hallitsee koko tilan tunnelmaa. Käytetyimpiä lattiamateriaaleja ovat parketit, puulankut, vinyylilankut sekä -laatat ja laminaatit, jotka sopivat hyvin oleskelutiloihin ja makuuhuoneisiin.

Myös muovimatot ovat jälleen nostaneet suosiotaan, koska ne on helppo puhdistaa. Kovaa kulutusta ja kosteutta kestävä lattiamateriaali on puolestaan klinkkeri eli kaakelit/lattialaatat. Ne sopivat pesuhuoneisiin, eteisiin ja keittiöihin.

Kosteisiin tiloihin tulee huolehtia vesieristeet laatan alle. Laattalattian asentaminen esimerkiksi kylpyhuoneeseen vaatiikin huolellista työtä. Laattojen lisäksi tarvitaan laastit, silikonit ja sauma-aineet.

Jos päätät laatoittaa itse, kannattaa tutustua internetissä ohjeisiin. Esimerkiksi ™ Rakennusmaailma on julkaissut YouTube-kanavallaan ohjeet Märkätilan lattian laatoitus, joiden avulla onnistuu myös ensikertalainen.

Käytä aikaa seinäpinnoitteen suunnitteluun!

Seinien yleisimmät pintamateriaalit ovat erilaiset maalit ja tapetit. Myös paneelit ovat nousseet trendikkääksi vaihtoehdoksi, ja niitä ei käytetä enää vain saunatiloissa. Maali ja paneeli sopivat myös sisäkaton pinnoitteeksi.

Sisämaalit antavat upean säväyksen pinnoille. Himmeäkiiltoinen maali luo mattapinnan, ja sillä voi peittää pinnan epätasaisuuksia. Kiiltävämpi maali on kestävämpää ja helpompi puhdistaa, joten se sopii hyvin keittiöiden ja eteisten seiniin. Kalkkimaalilla puolestaan saa seinään elävän pinnan.

Maalit käyvät monenlaiseen pintojen suojaamiseen. Sopiva vaihtoehto kannattaa valita maalattavan pinnan mukaan. Tärkeää on huomata, että ulkomaalit ja sisämaalit myydään usein erikseen. Myös lakat, petsit ja spraymaalit ovat käyttökelpoisia vaihtoehtoja. Yleisiä suoja-aineiden tuotemerkkejä ovat OsmoColor, Eskaro, Maston ja Solmaster.

Tapeteilla voi luoda hyvinkin persoonallisia piirteitä eri tiloihin. Esimerkiksi Am-walls-tapeteissa on monipuolisesti erilaisia kuoseja, joilla voi luoda haluamansa tunnelman.

Tapetin valintaan kannattaa käyttää aikaa, sillä niiden materiaalikoostumus ja kuosi vaihtelevat paljon. Toiset materiaalit kestävät enemmän puhdistusta kuin toiset. Hyviä vinkkejä tapetointiin saa esimerkiksi Yhteishyvän Tapetointi-ohjeista.

Listat ovat hyvä apu viimeistelytöissä. Listoilla voi siistiä erilaiset rajapinnat, esimerkiksi seinän ja lattian rajan. Muun muassa Kärkkäisen verkkokaupasta saa tilattua puulistat, metallilistat tai pyörölistat.

Kärkkäisen verkkokauppa tarjoaa monipuolisesti erilaiset rakennusmateriaalit. Tuotevalikoimaan ja -merkkeihin kannattaa tutustua huolellisesti. Mielessä tulee pitää ajatus siitä, että valitsee oikean materiaalin oikeaan paikkaan.