Moottorikelkat ovat käteviä työvälineitä talvisessa maastossa. Niillä voi hoitaa sellaisia töitä, joita ennen vanhaan hoidettiin hevosilla, kuten puiden kuljettaminen metsästä. Moottorikelkoilla voidaan kuljettaa suuriakin kuormia tai esimerkiksi ajaa latuja hiihtokeskuksiin. Moottorikelkat ovat kuitenkin useimmille meistä aivan muuta kuin työkaluja. Ne ovat harrastus tai satunnaisen vauhdin hurman takaaja.

Moottorikelkka tilanteen mukaan

On olemassa erilaisia, erilaisiin maastoihin tarkoitettuja moottorikelkkoja. Kelkat ovat ominaisuuksiltaan sopivia erilaisen maaston lisäksi myös erilaisiin tarkoituksiin. On olemassa hankeen tarkoitetut syvän lumen kelkat ja kuljetuksiin sekä muihin työläisiin liikkumisiin on työkelkat.

Kelkaksi voi valita myös kevyemmän ja pienemmän menopelin. Lapsille ja nuorille on omat nuorten ja lasten kelkat. Juniorin moottorikelkka on keveytensä ja nopeutensa vuoksi turvallisempi vaihtoehto kuin iso kelkka. Perheen kanssa liikkuessa voi valita myös perhe- tai touring-kelkan.

Lisäksi on olemassa vielä oma ryhmänsä kelkkailua tosissaan harrastaville, nimittäin urheilukelkat. Urheilukelkat ovat vauhdikas vaihtoehto moottorikelkkatempuista ja hurjasta menosta haaveilevalle.

Varsinkin lasten kanssa liikkuessa, mutta tietysti muutenkin kelkkailua harrastaessa lisätilaa ja mukavuutta tuovat erilaiset tarvikkeet, kuten kelkkareet, eli kelkan perään laitettavat ahkiot tai reet, joissa mahtuu kuljettamaan tavaraa tai ihmisiä. Esimerkiksi sukset, retkeilytarvikkeet, teltat ja muut tärkeät tavarat tulevat helposti perässä pitkiäkin matkoja.

Moottorikelkat kuuluvat varsinkin Pohjois-Suomen talveen. Erilaiset moottorikelkkasafarit kulkevat Lapin upeissa, lumisissa maisemissa vuodesta toiseen. Moottorikelkkareitit on tehty erilaisiin retkiin sopiviksi, mutta varmaa on se, että ne tarjoilevat upeita maisemia kelkkailijoiden iloksi.

Verkkokaupastamme löydät niin moottorikelkat kun tarvikkeet sekä kulutus- ja varaosat tai moottorin osatkin. Arctic Cat tarjoaa moottorikelkkojen lisäksi paljon varaosia, voiteluaineita ja muuta vauhdinhurmasta pitävälle tärkeää.