Halloween ei ole pelkkää amerikkalaista hömppää tai kauhutarinoita. Sen juhlinta nimittäin osuu mitä parhaimpaan kohtaan vuodesta. Kun luonto on valmistautunut talveen ja pimeä tulee aikaisin, halloween tuo kaivattua piristystä arjen keskelle.

Halloweenia voi juhlistaa monella eri tavalla: askartelijat tekevät itse koristeita, tunnelmoijat virittävät ensimmäiset jouluvalot, hassuttelijat järjestävät naamiaiset ja hyvän ruoan ystävät pitävät ikimuistoiset kekkerit.

Perinteet Euroopasta Amerikkaan ja takaisin

Nykyinen tapa viettää halloweenia on tullut Amerikasta. Alkujaan juhla on kuitenkin Euroopasta lähtöisin ja viety siirtolaisten mukana Atlantin toiselle puolelle.

Alunperin halloweenina on juhlittu sadonkorjuuta ja talven alkamista. Juhla onkin sekoitus erilaisia kansanperinteen muotoja, johon on sekoittunut kristillisiä aineksia. Uskottiin myös, että halloweenin aikoihin vainajat ovat liikkeellä, ja sen vuoksi juhlassa on mukana ripaus jännitystä.

Askartelijalle näperreltävää

Halloweenina askarrellaan jotain hullunkurista, söpöä tai vähän kammottavaa. Erilaiset lepakot, hämähäkit, haamut ja kurpitsat ovat suosittuja aiheita. Ohjeita niihin löytyy kattavasti internetistä. Muun muassa Vauva-lehden verkkosivulle on koottu linkkejä perusohjeisiin.

Yksi helppo askarreltava on halloweenlamppu, jonka voi valmistaa lasipurkista, LED-valoista ja lakanakankaasta: Purkki käännetään alassuin, sen sisään laitetaan LED-valo tai -valosarja, valkoisesta kankaasta leikataan kuvun peittävä pala. Silmät voi tehdä haamulampulle erikseen esimerkiksi mustasta paperista tai kankaasta.

Perinteisesti halloweenin aikaan on tehty kurpitsalyhtyjä. Niissä on hieman kaiverrettavaa ja näprättävää, mutta lopputulos on hauska. Yksinkertaisuudessaan kurpitsalyhdyn ohje on seuraavanlainen:

  • Leikkaa kurpitsan kansi pois.
  • Kaavi liha ja siemenet sen sisältä.
  • Kaiverra terävällä veitsellä silmä- ja suuaukot.
  • Laita valmiin lyhdyn sisään tuikku ja asettele sisälle tai ulos tunnelman tuojaksi.

Kurpitsalyhty nahistuu kuitenkin helposti, joten se kannattaa tehdä vasta aivan juhlan kynnyksellä. Kurpitsalyhdyn tilalta tai lisäksi voi tehdä halloweenlyhtyjä vanhoista lasipurkeista maalaamalla ne lasin maalaukseen sopivalla värillä. Väriksi voi valita halloweenin tyyliin sopivasti oranssin, mustan tai valkoisen.

Mikään ei kuitenkaan estä keksimästä ihan itse aiheita askarteluun. Mukavaan näpertelyhetkeen tarvitaan pääasiassa vähän mielikuvitusta ja tarvikkeet. Perustarvikkeita ovat sakset, liima, värit, erilaiset paperit ja kankaat. Myös maalaus- ja piirtovälineet antavat lisää mahdollisuuksia askarteluun.

Kärkkäisen verkkokauppa tarjoaa monipuolisesti tarvikkeet askarteluun. Sieltä löytyvät välineet sekä aloittelijalle että asiaan perehtyneelle. Selailemalla verkkokaupan tarjontaa saa myös kätevästi vinkkejä ja inspiraatiota askartelua varten.

Valoja tuomaan tunnelmaa

Useat ihmiset pitävät jouluvalojen sytyttämisen rajakohtana lokakuun loppua eli halloweenin aikaa. Jouluvalot eivät kuitenkaan enää kuulu vain jouluun, sillä niillä saa sisustukseen tunnelmaa koko vuodeksi. Tästä huolimatta juuri syksyn pimeyteen sopivat valot, kynttilät ja lyhdyt.

Ulos saa lämpimän tunnelman myös halloweenina sytyttämällä ulkotulet ja -kynttilät. Kynttilöitä varten kannattaa hankkia ulkolyhdyt suojaamaan niitä tuulelta ja sateelta. Kärkkäisen verkkokaupasta löytyykin monenlaiseen makuun ja tyyliin sopivaa lyhtyä ja kynttilää.

Halloweenin vietto osuu Suomessa vietettävän pyhäinpäivän kanssa samaan ajankohtaan. Silloin on tapana viedä hautakynttilät poisnukkuneiden läheisten haudoille ja muistella heitä. Se onkin hieno tapa osoittaa kunnioitusta edesmenneille rakkaille.

Hassutellaan naamiaisissa

Halloween on loistava aika pitää naamiaiset tai teemajuhlat. Naamiaisasut ja roolin vaihtaminen kehittävät niin aikuisen kuin lapsen mielikuvitusta. Rooliasut voi valmistaa itse tai markkinoilta voi etsiä jonkin valmiin asun.

Esimerkiksi jo yksinkertaisella naamarilla saa aikaan kivan asun. Myös prinsessapuvut tai intiaanipäähineet ovat lapsille mieluisia asuja. Kärkkäisen verkkokaupassa on lapsille mieluista rekvisiittaa juhliin.

Nopea ja helppo tapa saada lapselle - ja miksei myös aikuiselle - naamiaisasu on etsiä kaapin pohjalta tai ostaa valkoinen lakana. Siihen sitten leikataan aukot silmien kohdalle ja haamuasu on valmis.

Erilaisilla kasvomaaleilla ja meikeillä saa hyvin ilmettä asuun. Aikaa käyttämällä ja vaivaa näkemällä voi saada aikaan todellisen muodonmuutoksen. Toisaalta myös nopeasti ja muutamalla vedolla voi saada kaivatun lisäsäväyksen. Vinkkejä halloweenehostukseen saa esimerkiksi internetin idealähteestä eli Pinterestistä.

Perinteisesti ihmisillä on ollut tapana pukeutua halloweenina vampyyreiksi, zombeiksi tai laittaa päälle jokin muu kauhua herättävä asu. Nykyään naamiaiset ovat alkaneet muistuttaa enemmän hauskaa karnevaalia, jossa voidaan hassutella esimerkiksi kyseisenä ajankohtana puheenaiheena olevien poliitikkojen kustannuksella. Esimerkiksi Yhdysvalloissa halloweenkarnevaaleissa voi nähdä trumpeja, clintoneita ja obamia.

Karkki vai kepponen on lapsille mieluinen ohjelma. Halloweeniltana on jännittävää pukeutua naamiaisasuun ja käydä tervehtimässä naapuruston asukkaita kysymällä, tarjoavatko he karkkia vai tehdäänkö heille pieni kepponen. Näitä pieniä vierailijoita varten kannattaakin varata karkit.

Syödään hyvin ja hauskasti

Koska halloweenina kaikki voi olla jotenkin hullunkurista, ruokakin saatetaan koristella tai muotoilla eri tavalla kuin muulloin. Tarjoilua säväyttävät hämähäkit, lepakot, haamut tai vaikka sormen palaset. Ideoita tarjoiluun löytyy myös internetistä. Muun muassa Kaikkijuhlista.fi-sivusto esittelee halloweenin viettoon sopivia ruokavinkkejä ja tarjoilee reseptin muun muassa halloweenpastaan.

Silmäniloa pöytään voi kehittää esimerkiksi koristelemalla kaupasta ostettuja tai itse tehtyjä keksejä ja karkkeja. Muun muassa vaahtokarkeista saa kivoja naposteltavia pistämällä niihin coctailtikut, upottamalla ne sulaan suklaaseen ja koristelemalla lopuksi oranssilla tai mustalla strösselillä.

Myös ruokapöytä kannattaa koristella ja kattaa halloweenin tyyliin. Pöydän kattamista ja jälkien siivoamista helpottavat kertakäyttöastiat. Erilaiset lautasliinat ja kertakäyttöastiat lisäävät myös teemaan sopivaa tunnelmaa.

Halloweenin juhlinta on ennen kaikkea hauskaa, ja jokainen voi juhlia omalla tyylillään. Inspiraatiota ja valmiita tuotteita juhlintaa varten voi hakea Kärkkäisen verkkokaupasta. Sieltä löytyy myös erikseen halloweenin teemaan sopivia koristeita ja rekvisiittaa.