Lapsen luistelemaan opettelu on sinnikästä harjoittelua. Luistelupotkun harjoittelu alkaa, kun luistimilla pysytään pystyssä. Lasten luistimet ovat nilkkaa tukevia ja helposti puettavia. Luistelutekniikka kehittyy ajan kanssa, ja myöhemmin onnistuvat luistelutemput ja vaikkapa takaperin luistelu. Tärkeää on myös oppia luistelujarrutus.

Luistelemaan opettelu

Luistelemaan opetellessa on tärkeää oppia oikea luisteluasento. Oikeassa asennossa polvet ovat hiukan koukussa ja katse edessä. Selkä on säären kanssa samassa suunnassa, kevyesti etunojassa, ja vartalon paino on luistimen terän keskikohdassa. Tässä asennossa pakara-, reisi-, pohje- ja keskivartalon lihakset aktivoituvat.

Oikea luistelutekniikka helpottaa suoritusta ja ehkäisee nivelten vääränlaista kuormitusta. Luistimet kannattaa sitoa tiukasti erityisesti kengän alaosasta sekä nilkan kohdalta, jotta niillä saa hyvän tuntuman jäähän.

Jääurheilun historia lähtee luonnonjäiltä ja siirtyy sieltä jäädytettyjen ulkojäiden kautta erilaisille sisäjäille. Jääkiekkokentille ja taitoluisteluareenoille. Taitoluistelu ja jääkiekko ovat molemmat meille suomalaisille tuttuja harrastuksia. Ellei omana harrastuksena niin ainakin urheilukilpailuiden seuraamisen myötä.

Luistimille jo pienestä alkaen

Harrastuksena jääurheilu eli luistelu on mitä parhain. Se kehittää fyysistä tasapainoa ja vahvistaa eteenkin keskivartalon lihaksia. Samalla lihasten hapenottokyky ja vartalon koordinaatio paranevat. Lapsille ja nuorille on paljon luisteluharrastusmahdollisuuksia.

Aivan pienille aloittelijoille on olemassa tukeva ensiluistin, jossa on kaksiosainen PVC-kuori ja mukava sisempi kenkäosa. Sisävuori on irrotettava, ja luistinten kiinnitys tapahtuu helposti pikakiristyksellä.

Kun lapsi kasvaa, alkaa ensiluistin käydä pieneksi. Ensiluistinten jälkeen onkin syytä miettiä, millaiset luistimet lapsi jatkossa tarvitsee. Lasten luistimet on kehitetty juuri lapsen jalalle sopiviksi. Ne tukevat nilkkaa ja tekevät luistelusta mukavaa. Pienemmälle luistelijalle on olemassa vielä harjoitteluun soveltuva harjoitusluistin, jonka jälkeen voi valita esimerkiksi joko kaunoluistimet, taitoluistimet tai jääkiekkoluistimet eli hokkarit.

Erilaisia luistelumahdollisuuksia ovat muun muassa kaunoluistelu, taitoluistelu, pikaluistelu, retkiluistelu, rullaluistelu, alamäkiluistelu ja jääkiekon tai kaukalopallon pelaaminen. Kaikissa näissä tarvitaan luistimia. Rullaluistelussa käytössä ovat rullaluistimet. Muissa jäälle tarkoitetut luistimet.

Naisten luistimet poikkeavat miesten luistimista siinä, että niissä on kaunoluistimelle tyypillisesti terässä olevia piikkejä, jotka helpottavat pystyssä pysymistä mutta mahdollistavat myös erilaisten temppujen tekemistä luistellessa. Naisten luistimissa on usein myös korkeampi varsi ja ne ovat miesten luistimia sirommat.

Naisten luistimet on tarkoitettu sirompaan jalkaan, mutta kiekkoluistimet saattavat sopia tyttöjen jääkiekkoiluun paremmin.

Mitä kaikkea jääkiekon harrastaja tarvitsee

Jääkiekkoharrastus on mahtavaa urheilua ja ajanvietettä nuorille pojille ja tytöille. Se sopii harrastukseksi ympäri vuoden. Suomalaisina olemme tottuneet, että talvisin koulujen kentille ja muille urheilukentille nousee jääkiekkokaukalo tai -kenttä. Lisäksi meiltä löytyy useita jääkiekkohalleja, joissa jääkiekkovuorot pyörivät ympäri vuoden.

Jääkiekkoa harrastavalle ovat tuttuja merkkejä niin CCM kuin Bauer tai Warriorkin. Näiltä laatubrändeiltä löytyvät monipuoliset valikoimat ja parhaat jääkiekkovarusteet. Jäkiskentälle kannattaakin varata mukaansa luistinten ja mailan lisäksi kunnollinen jääkiekkokypärä sekä erilaiset suojat oman turvallisuuden varmistamiseksi.

Jääkiekkotekstiilit on suunniteltu jääurheiluun sopiviksi, joten ne päästävät kosteutta iholta, mutteivät päästä kylmää ilmaa iholle.

Maalivahdin varusteet ovat oma lukunsa

Jääkiekkomaalivahdille on olemassa aivan omat varusteensa. Maalivahti tarvitsee muita pelaajia enemmän suojuksia.

Vaikka maalivahdin täytyy pystyä liikkumaan varusteittensa kanssa, hän ei kuitenkaan liiku kentällä sellaisilla nopeuksilla kuin muut pelaajat. Maalivahdin luistimet onkin suunniteltu muun muassa siten, että maalivahti pääsee nopeasti erilaisiin sivuttaisliikkeisiin joustavien luistimien ansiosta.

Mitä muuta jääkiekkokentällä tarvitaan? Peli ei tietystikään onnistu ilman kiekkoa. Eivätkä varusteet kulkeudu mukana, ellei mukana ole kunnollinen varustekassi jääkiekkokamoille. Hyvään kassiin mahtuvat luistinten ja varusteiden lisäksi muut tarvikkeet, joita kentällä tai kentän laidalla tarvitaan.

Olipa etsinnässäsi sitten CCM-luistimet tai Bauer-kiekkoluistimet, niin löydät kaikki jääurheilun varusteet ja luistimet helposti ja edullisesti verkkokaupastamme. Kun tilaat jo nyt, saat tuotteet kotiisi mukavasti ennen luonnon jäitä ja jäädytettyjä kenttiä. Ei muuta kuin nautitaan jääurheilusta!