Kevätpäiväntasaus 20. maaliskuuta on varma lupaus siitä, että talven selkä on taittunut ja kevät tulee. Maaliskuussa nautitaan kevätauringosta, ihanan pitkistä hiihto- ja kävelylenkeistä.Laskettelurinteet ja Lapin ladut ovat nekin nyt parhaimmillaan. Meillä Kärkkäisellä tavarataloissa Ylivieskassa, Lahdessa, Oulussa ja Iissä sekä verkkokaupassa

Myös sisäliikuntaan Kärkkäisen urheilupuolen ammattitaitoiset ostajat ovat koonneet monipuoliset väline- ja vaatevalikoimat. Ohjatun ryhmäliikunnan ja kuntosaliharjoittelun ohella itse kotona, kehon omalla painolla tehtävä harjoittelu on sekä suosittua että tehokasta. Esimerkiksi kahvakuulatreeni kertoo hetkessä kropalle, että tehoja on – kahvakuulatreeni todella tuntuu! Bikinikuntoon pääsee kotonakin, kunhan ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa treenata. Hyppynaru on erittäin tehokas väline sykkeen nostamiseen ja hapenottokyvyn parantamiseen. Laiskan kuntolenkille ehtii aina, ja sää ei ole este kuntoilulle. Laiskan kuntolenkille starttaa, kun menee selälleen lattialle ja nostaa siitä polvet 90 asteen kulmaan ja alkaa heiluttaa jalkojaan kuten ajaisi pyörällä. Kokeile vartin verran, takuulla hengästyt. Jalkalihaksille muotoja saa tekemällä vaikkapa kolme kymmenen jalkakyykyn sarjaa ja sama määrä askelkyykkyjä. Noustaan ylös tuolista ja kokeillaan! Kehon lihasjumituksille saa kyytiä harjanvarsijumpalla. Heiluta rauhalliseen tahtiin harjanvartta pääsi yli pitkälle selkään. Loistava liikkuvuusharjoitus. Harjanvarren voit korvat pyyheliinalla. Sormet kohti varpaita, siinä aina toimiva venyttelyliike. Jooga hellii sekä kehoa että mieltä. Joogan nautinnollisuutta lisäävät kauniit joogavaatteet ja joogamatto. Joogahetken jälkeen hemmottelu jatkuu, mausteisen teehetken muodossa. Tee on nyt trendijuoma.

Kevätaurinko sulattaa kovalla vauhdilla pyöräilytiet. Uuden polkupyörän hankinnassa saat Kärkkäiseltä runsaan valikoiman ohella hyvän opastuksen. Suosittujenfatbike-pyörieneli läskipyörien yleistyminen on tehnyt pyöräilystä ympärivuotista. Läskipyörillä kurvailee myös hangessa ja lumisessa metsämaastossa. Mutta kohta kevyenliikenteenväylät avautuvat jäästä ja lumesta. Kevään ensimmäinen pyörälenkki. Se sykähdyttää joka ikinen kevät; kevään ensimmäisen pyörälenkin tunnelmassa on kiitollisuutta ja kihisevää jännitystä tulevasta kesästä.

Aurinkoista kevätmieltä.

ReettaReinman