Suomalaisen Lemon Juice & Glycerine -yrityksen ensimmäinen käsivoide lanseerattiin olympiavuonna 1952. Kaikki Lemon Juice & Glycerine -tuotteet valmistetaan Suomessa. Ja ne ovat saaneet Avainlippu-merkin. Kuluttajien suosikki on vuodesta toiseen sama – Lemon Juice & Glycerine -käsivoide, joka on ollut tuotannossa alusta saakka sellaisenaan.  Valikoimaan kuuluu käsivoiteen lisäksi saippuat, jalkavoiteet sekä vartalovoiteet.

Lemon Juice & Glycerine -tuotemerkin syntyvuosi oli monella lailla suomalaisille merkityksellinen. Sotakorvaukset oli saatu maksettua ja jälleenrakentaminen oli vauhdissa. Armi Kuusela valittiin miss Universumiksi, Helsingissä järjestettiin olympialaiset ja koko maassa vallitsi olympiakuume. Samana vuonna Transmeri halusi kehittää hoitavan käsivoiteen, joka olisi erittäin hoitava ja kosteuttava, ja lisäksi tuoksuisi raikkaalle sitruunalle. Alkuperäinen, perinteinen Lemon Juice & Glycerine -käsivoide lanseerattiin vuonna 1952 alumiinituubissa, joka oli pakattu pahvikoteloon. Sama pakkausmuoto säilyi vuoteen 2001 saakka, eli 50 vuotta.

Lemon Juice & Glycerine -tuotenimi johdettiin suoraan vaikuttavista raaka-aineista: sitruunamehusta ja glyseriinistä.1950-luvulla monet tuotteet oli nimetty englanniksi sen vuoksi, että kotimaiset tuotteet eivät olleet arvostettuja. Asenteeseen vaikutti sota-ajan säännöstelut ja raaka-ainepula. Uskottiin, että ulkomailta tulleet tuotteet ovat laadukkaampia ja ”hienompia”. Vaikka Lemon Juice & Glycerinellä oli ulkomaalainen nimi, on tuote aina tehty Suomessa.

Lemon Juice & Glycerine -käsivoidetta myytiin aluksi kemikalioissa, kuten kaikkia muitakin hygienia- ja kauneustuotteita. Voiteesta tuli erittäin suosittu. Tuotetta käyttivät sekä hienostorouvat että työläisperheiden äidit. Vuosien ja vuosikymmenien myötä Lemon Juice & Glycerine -käsivoidetta on myyty erilaisissa pakkausmuodoissa ja -koossa. Vuonna 2011 Lemon Juice & Glycerine -sarja koki kokonaisvaltaisen uudistuksen. Pakkaukset ja tuotevalikoima uudistettiin. Vanha slogan ”Käsille kuin käsille” päivitettiin muotoon ”Sitruunaterapiaa käsille kuin käsille”.

Syksyllä 2016 tuotiin markkinoille juhlavuosituubi Perinteisestä käsivoiteesta. Se on valmistettu yrityksen 65-juhlavuoden kunniaksi. Ilme mukailee alkuperäistä Lemon Juice & Glycerine -tuubia. Materiaalina on käytetty metallia, niin kuin alkuperäisessäkin. Tuubia myydään pahvirasiassa.

Kärkkäisen verkkokaupasta löydät niin käsivoiteen kuin kaikki muutkin Lemon Juice & Glycerine -tuotesarjan tuotteet ja voit tilata ne vaikka suoraan kotiovellesi!